"Kuulkaas hyvä herrasväki — ettekö tahdo kuulla pientä laivurijuttua?"
"Kyllä, kyllä, kertokaahan!" huusi nuori kirjailija perin onnellisena ja hyppäsi ylös penkille, lyijykynä valmiiksi suussa.
"Kyllä, kyllä, kyllä!" huusivat nuoret naisetkin ihastuksissaan ja taputtivat käsiänsä.
"Kertokaahan!" virkkoivat myöskin kaikki herrat yhteen ääneen. Mutta harmaahattuinen herra nousi tuolille ja huusi kaikista kovimmin:
"Se on oikein, hyvät ystävät! Mutta kertokaa vain joku oikein kelvollinen vanha juttu, niin ei pidä puuttuman kielenkostuketta, hyvät ystävät!"
A. STRINDBERG.
Paavo ja Petter. — Herra Pentin vaimo.
PAAVO JA PETTER.
I.
On kylmän kolkko jouluyö, hiljainen kuin hauta, pääkaupungissa, kaikki elämä on kuin kuoliaaksi kylmettynyt, niin että tuulikin pysyy ihan hievahtamatta, tähdet vain välkkyvät ja värisevät kuin pienet kynttilät ainoina elämän merkkeinä. Yksinäinen yövartija melkein juoksee kadulla, ett'eivät jalat pääsisi paleltumaan; vanhain puutalojen nurkat paukkavat, kun hirretkin kutistuvat kuivasta pakkasesta.