"Perästä kuuluu," sanoi Paavo.
"Mitä kuuluu?" kysyi Petter, kallistaen päätänsä. "Kyllä minä teidän kujeenne tiedän, mutta vaikka sika saa kärsänsä aidanrakoon, ei silti niin paikalla saparo ole toisella puolella."
"Perästä kuuluu, perästä kuuluu!"
Petter ei huolinut kysellä enempää. He menivät tallin luo.
"Mitäs tästä minulle annat?" kysyi Petter, nostaen mustan oriin takajalkaa. "Kymmenen korttelia sään kohdalta."
"Minun oikeanpuolinen rautioni on yksitoista ja vasempi kymmenen ja puoli," sanoi Paavo.
Sitä Petter ei kuullut, vaan avasi oriin suun, näyttääkseen sen kauneita hampaita.
"Oikeapa lammas tuo hevonen," sanoi Paavo. "Jos noin tekisit rautiolle, et koskaan enää kuulisi käen ääntä.
"Vertaisilleenhan kukin puhuu, sanoi mylläri, kun sikaa puhutteli."
Keskustelu ei oikein ruvennut sujumaan. Katsottiin lampaita ja porsaita, mutta Paavon sanat kuuluivat niin konstikkailta taikka tulivat rautiot kirkon tallista ja häiritsivät sopua. Vihdoin päästiin jälleen ulkoilmaan ja lähdettiin pelloille. Lumi esti antamasta mitään lausuntoa laihosta, mutta Petter näytti, missä syyskylvö oli, mihin keväällä aiottiin kylvää ja mikä oli jäävä kesannoksi. Sitte oli tunnusteltava puupinoa, miten kuiva se oli, ja olkinärtettä, ett'ei se ollut vähääkään mädännyt, mettisiä, eikö niitä kylmänyt pesässään, ja hanhia, eikö niillä ehkä ollut liian lämmin asunnossaan.