Päinvastoin katsoi Katri Juhanaan säteilevin silmin, sillä hän ajatteli hänen todellakin aikovan asettua Grimstahamiin. Hän ei vastannut mitään, mutta katsoi vain Juhanaan niin haaveksivasti, kuin olisi katsellut pitkään ja onnelliseen tulevaisuuteen.
"Jospa nyt äiti olisi kotona!" sanoi Juhana.
"Kyllä hän tulee yöksi."
"Silloin minun jo pitää olla kotona Skonlassa; olisin kuitenkin tahtonut häneltä saada hyviä neuvoja. Onko Kivelän isäntä kotona?"
"Isänikö? ei, hän on tänään kartanon työssä."
"Niinpä tonttu vieköön kaikki, jotka ovat poissa, kun minä heitä tahdon tavata. Mutta … no jaa, samapa se, hyvä on näinkin. Kuules Katri! sinun pitää ruveta neuvonantajaksi; se parasta on. Sinun juuri pitää sanoa, teenkö siinä hullusti vai viisaasti, että tahdon sinut…"
"Mitä nyt…"
"Vaimokseni. Niin, toden totta, älä nyt vain sano minua suureksi narriksi! Mutta totta se ihan on: minä rupean keväällä itsenäiseksi mieheksi. Eihän se oikea muuttoaika ole ennenkuin syksyllä, yhteinen muuttoaika tietysti. Mutta talo on otettava vastaan maaliskuun puolivälissä. Ja minä tahdon saada Grimstahamin, siihen minä olen mieltynyt; ja onpa minulla siinä omat arveluni, usko se. Sentähden pyysinkin Skonlan pehtorilta päästä vapaaksi nyt maaliskuussa, vaikk'ei tämä olekaan rengille oikea eroaika. Pehtori on hyvin kelpo mies, niin että hän lupasi antaa minulle erokirjan. Sillä itsenäiseksi mieheksipä minä rupean."
"Nytkö keväällä jo, Juhana?"
"Niin, minä rupean torppariksi, niin totta tosiaan. Ja sinä tulet torpparin vaimoksi, Katri! Ja sitte ne saavat ällistellä kirkossa ja Kivelässä kun tanssitaan."