"Minä tietysti olen kaupungissa, niinkuin sekä sinä että minä aina tähän asti olemme olleet."
"Konkordia-raukka, minä en käsitä, mitenkä sinä voit täällä tulla toimeen. Sinun pitää nyt hyvin usein käydä meillä siellä maalla ja oikein tuulettaa kaupungin tomut itsestäsi."
"Tuhat kiitosta, se oli oikein liian ystävällistä."
"Kas niin, nytpä luulen jo kaikki olevan järjestyksessä", sanoi rouva, täytettyään pari nojatuolia pikku kapineilla ja asetettuaan ompelupöydän alassuin sohvapöydälle.
"Milloinka sinä lähdet?"
"Huomenna kello yhdeksän junalla."
"Minä tulen silloin vielä asemalle", sanoi neiti pois mennessään.
Seuraavana päivänä kello 9 läksi juna puhkaen matkaan ja vei rouva
Terningin sekä lapset pois kaupungin kuumuudesta maaelämän iloihin.
Neiti Riegel seisoi hymyillen asemasillalla ja nyykytti päätään niin, että olisi luullut hänen kaulanikamiensa nyrjähtävän; rouva Terning puolestaan huiskutti nenäliinaansa niin kauan, kun suinkin voi häntä erottaa. Olisi melkein luullut hänen lähtevän käymään ainakin Austraaliassa.
Terning itse ei konttoritöiltään voinut tulla tähän juhlalliseen erokohtaukseen.