Neiti Riegel käänsi punastuen alas katseensa ja katkasi tien varrelta voikukan käteensä.
"Eikö tämä tie aio koskaan loppuakaan?" kysyi setä Pietari, pyyhkien lakkaamatta otsaansa ja viuhtoen nenäliinallaan pois kärpäsiä.
"Puolen tunnin päästä me kyllä olemme perillä", sanoi Terning puolustuksekseen.
"Puolen tunnin päästä", ähki setä Pietari. "Jospa nyt istuisin kotonani viileässä huoneessani! En minä käsitä, miten järjelliset ihmiset voivat ollenkaan lähteä maalle."
V.
Rouva Terning seisoi pihalla, pitäen vanhempaa poikaansa kiinni kädestä, ottamassa vastaan vieraitansa.
"Hyvää päivää, hyvää päivää, setä, tervetuloa maalle! Hyvää päivää, hyvä Konkordia! Ah, et usko, miten minä olen sinua ikävöinyt."
Ja sitte alkoivat suutelemiset ja syleilemiset.
"Nyt pitää pikku Pietarin kauniisti tervehtiä setää."
"Ei, minä en tahdo."