Teodora päästelee yltään koko joukon saaleja ja sadevaippoja ja vaipuu nojatuoliin.
"Ah, miten väsyksissä minä olen! Hyvä toki, että se kaikki nyt on ohitse."
"Miten ihastunut setä oli vaimoonsa", sanoo Terning.
"Morsian oli paljoa enemmin ihastunut uuteen silkkileninkiinsä kuin mieheensä. Minulla oli niin hyvä halu kaataa pullo punaista viiniä hänen päällensä."
"Ruoka oli hyvä."
"Entä puheet," sanoi rouva, "oivallisethan nekin olivat. Muistatko jumaluusopin kandidaattia, miten hän kertoi setän löytäneen rakkahansa vehreäin puiden varjosta, eikä koko likitienoilla ollut muita puita kuin ne kolme vanhaa omenapuun rahjusta, ja niistä todellakaan ei tullut varjoa. Rankkasateessa, vanhan sateenvarjon alla he kihloihin joutuivat."
"Ja siinä sateessa meidän perintömmekin hukkui. Se huvitus meille kävi vähän kalliiksi."
"Koko minun oloni siellä maalla oli vain lakkaamattomia vastuksia," sanoi rouva, nousten ylös. "Konkordia on minua hyvin kiusannut; mutta tottapahan kerran vielä tulee kostonkin hetki. Paras toivoni on, että hän ja hänen miehensä joutuisivat kesäksi maalle."
KILDENBAUERIN LESKI.
Niin, Kildenbauer tietysti oli kuollut; mutta hänen leskensä eli.