"Minä annan viisi kruunua, mutta pane minun edestäni huomeiseen asti,
Fredrik."
"Enköhän pane kerrassaan kymmenen; etpähän sinä koskaan maksa sitä kuitenkaan takaisin."
Ja isäntä pani paperirahan hattuun.
"Nyt lähden. Juokaa minun sampanjaani niin paljon, kuin haluttaa. Ehkä tämä onkin viimeinen kerta," mutisi hän itsekseen ja otti vähän jälkiruokaa tuomisiksi.
Sairas lapsi makasi, silmät oveen käännettynä. Iloinen hymyily valasi hänen kasvonsa, kun Fredrik astui sisään, lippu kädessä.
"Oletko sinä Jumala?"
"En, poikaseni, minä olen vain ihminen ja hyvin huono ihminen. Mutta katsos, hyvä Jumala lähetti minut tänne ja sanoi: tuossa viereisessä talossa on pieni sairas poika. Hänelle sinun pitää antaa tämä lippu minulta ja sanoa, että jos hän on hyvin kiltti, niin saa hän kerran tulla minun luokseni taivaasen."
"Onko siellä hauskaa taivaassa?"
"Hyvin hauskaa. Siellä kaikki pienet enkelipoikaset astuskelevat koko päivän juhlasaatossa, punaiset silkkiliput kultakeppien päissä, ja syövät manteleja ja rusinoita, eivät juo muuta kuin samp…"
Hän vaikeni äkisti hämillänsä, mutta jatkoi heti rohkeasti: