Aurinko oli alennut kylän laitaan, ja sen säteet sattuivat viistoon tuulimyllyn punattuun seinään ja siipien ristiin. Seinä punotti lämpimänä, ja siipien varjo näkyi ristinkuvaimena ruohoa kasvavalla mäenrinteellä. Siinä varjossa istui kolme tyttöä kävyillä leikkien. He asettivat niitä riviin auringonpaisteessa heloittavan nurmen ja varjoisan ruohikon rajalle. Mutta rajaviiva valui joka minuutti alemmaksi, ja kävyt tahtoivat jäädä varjoon. Ne täytyi uudestaan latoa auringonvaloon, ja siinä riitti työtä. He olivat juuri saaneet kaikki kävyt suoraan riviin, kun Pälviälän Elviira pysähtyi keskelle ketoa heidän eteensä. Aurinkoviiva ja kävyt hetkeksi unohtuivat, tytöt hypähtivät nurmelta ja huusivat:
— Mistä sinä tulet, Elviira?
— Meiltä kotoa kai, huohotti juoksussa kuumennut Elviira ja heittäytyi uuvuksissaan kedolle.
Mutta tytöt muistivat jälleen entisen leikin ja alenevan auringonkehrän.
— Tule pian Elviira panemaan lehmäsi navettaan, kun ne ovat jo koko päivän tuon kiven takana maaten sinua huutaneet!
— En minä viitsi tänäpäivänä sellaista tulla, kun tiedän paljon hauskempaakin. Eikä sitä osaa kukaan muu kuin minä.
— Mitä se on? uteli eri puolilta mäkeä kokoontunut joukko.
Mutta Elviira ei kiirehtinyt. Hän oikoi jäseniään ja nautti siitä, että hänen ympärilleen pienenevä piiri liikahteli levottomassa odotuksessa. Viimein hän hengähti syvään ja rupesi kertomaan. Kun kertomus loppui, hajaantui piiri jälleen, ja ilmassa väreili kysymyksiä, joihin ei vastausta keksitty. Kaikki katsoivat Elviiraa, eivätkä oikein ymmärtäneet leikin menoa. Hänen täytyi selittää tarkemmin:
— Lammasmäki tietysti on Siinain vuori, ja isä Jumala asuu vanhassa myllyssä. Joku rupeaa Moosekseksi ja menee sinne ja me täällä tanssimme kultaisen vasikan ympärillä sen ajan.
Lapset alkoivat innostuksesta värähdellä. Nyströmin Kalle tarjoutui heti Moosekseksi. Mutta kukaan ei suostunut rupeamaan kultaiseksi vasikaksi, ja koko leikki uhkasi kuolla syntymäänsä. Elviira tunsi itkun läheisyyden. Hän aikoi jo itse uhrautua, vaikka tiesi illan riemujen häneltä silloin pakenevan. Mutta samassa kuului läheisestä lepiköstä karitsan mäkätys, lehtien kahina ja maan kumea kopina.