SIITÄ SUURESTA SURKEUDESTA, JOKA SUOMESSA OLI V. 1714 JA 1715.
Muukalainen muulta maalta,
Venäjältä vierahalta,
Meidän maalla matkustaissa,
Tuimuudella tultuansa,
Söi siat sikiöinensä,
Karitsat kapehinensa,
Kanat kaikki karisteli,
Kukon poijat kuristeli,
Löysi lehmät, löysi leivät,
Havitteli härkälaumat,
Veipä hevot heinikoista,
Varsoinensa vainioista,
Pani kaikki kartanoissa
Peri puulle puhtahalle.
Lapsi parat laattialta,
Imeväiset istualta,
Pojat äitin polven päältä,
Piiat pienet tuolta täältä,
Otti oi! oi! orjiksensa,
Ainoisiksi aljoiksensa;
Vaimot vallitsi väkisin,
Kaunihimmat kaiketikkin,
Sydämmellä surkialla,
Miesten mielellä pahalla.
Vanhimmaiset valkiahan
Pani pahoin paistumahan,
Kädet köytti kiintiästi,
Kapaloitsi kalvosista,
Seljän päälle singotteli,
Piiskallansa pingotteli,
Kysyi: kussa kukkarosi,
Hohtavaiset hopiasi,
Kussa kullat kirkkahimmat,
Kalut kussa kallihimmat,
Kussa kaikki kattilasi,
Kussa tiskisi tinaiset,
Kussa punainen pukusi,
Varsin juhlavaattehesi! —
Veden vääntääpi verisen
Selkiöistä silmistäni,
Hi'en hiuksista hioopi,
Poskipäästä pusertaapi,
Muistuessa mieleheni
Vihollinen venäläinen,
Kuinka muodolla monella
Vaati aina vaivaisilta
Tavarata taipumatta,
Omaisuutta ostamatta.
Mikä virkois vihdoin siitä,
Mikä kuoli kurjan lailla! —
Korvessa oli kotomme,
Maantiellä majasijamme.
Kirkkotiemme kivistöllä,
Metsän petojen pesillä,
Karhut kanssakumppanimme,
Pyry päiväpaistehemme.
Ei mieli mesiä tehnyt,
Kylki kuuta kasvattanut
Pahan pakkaisen käsissä,
Kovan ilman kouratessa,
Pahimmissa päivissämme,
Hengen hädäss' heltehessä;
Moni heitti henkensäkin,
Vaipui poijes varvikkohon,
Kuoli korpehen kovahan,
Kankahalle kaatui maahan.
Ruoka oli ruumenista,
Puista purtava kovista,
Oljesta oma osamme,
Petäjästä pellon siemen,
Karvas leipä lehdiköltä,
Mämmi männystä mäeltä,
Suosta suolat, suurusjauhot,
Varsin vehoista valitut,
Vesi säätty särpimeksi,
Sinukka sianlihaksi!
Sudet viimein suostuit meihin,
Pyysit päällemme poloisten,
Monta pientä pehmokaista,
Vaivaista vaeltavaista
Söivät lasta laitumella,
Täytit täytten miesten päälle.
Viisi muuta vitsausta,
Joit' en saattane sanoa,
Oli meillä orpanoilla
Kovan Herran koston alla.
Auta ainoinen Jumala,
Päästä päivistä pahoista!
HÄÄRUNO ASTRILDISTA.
Minä Savon Suomalainen,
Kainuhussa Karjalainen,
Tulin tiettyhyn talohon,
Kaunihisen kartanohon,
Kuulin siellä kumman äänen,
Tomun totisen tohinan:
Vaimo parat paksulliset
Niinkuin pörhöiset pirisit,
Piiat pienet, pikkaraiset,
Pitkin seiniä sirisit.
Kohta kysyin kohtapäätä
Tuommoisen tohinan syytä,
Johon vastais vaimopuoli,
Martan töitä toimittava:
»Nyt on Astrild astununna,
Talohon tomulla tullut,
Joll'on vasamat vakaiset,
Ampuneuvot ankarimmat,
Joll'on piikit niinkuin piilit,
Teräviksi tehdyt nuolet.
Niill' on tullut tappeluhun,
Kilvan nymfien kisahan,
Sysännyt sydämmen kautta,
Talon tiettyä tytärtä,
Karannunna kantapäille,
Aivan astunut likelle,
Ett' on hieno niveltynyt,
Niveltynyt nilkkaluusta
Jalka neitosen jaloimman,
Meidän Marian mainittavan.
Siit' on meteli majassa,
Huhu siitä huonehessa,
Siitä kaikku kartanossa,
Sill' on meillä mieli panna
Ansat Astrildin etehen,
Ett'ei kauvas kartanosta
Juokse aivan joutuisasti,
Mutta pahan parantaapi,
Sydämmen sitoopi syrjän;
Löytää tästä lääkityksen,
Hienoimman hivellyslangan
Sydämmelle särjetylle,
Nilkoille niveltyneille.»
Tuossa viivähdin vähäisen,
Katsoin naisten naalan päälle.
Katso, Astrild ainokainen
Oli saatu satimehen,
Kussa luki lääkitykset,
Kiivahasti kirjoitukset,
Kuinka pitäisi parata
Sairahaksi saatettua.
Sairas kuin sanoman saapi,
Katsomahan kapsahtaapi:
Jonka Astrild ainokainen
Sivuupi sylihin kohta,
Kaikki haavat hauteleepi,
Kipupaikat parantaapi,
Sydämmen sitoopi syrjän,
Jatkon jalkahan paneepi!
Tuopa sydäntä sukaisi,
Munkin mieltäni mutaisi!
Runoihin rupesin kohta,
Lattialla laulamahan:
Kiitos Astrild ainokainen
Hyvin aivan ampumasta,
Paremmin parantamasta,
Kiitos, kiivahin sodassa,
Taitavainen tappelussa!
Siitä kannan kallollesi,
Siitä painan pääsi päälle
Kruunun kullasta kudotun,
Palmupuista palmikoitun,
Toivotan todella sulle
Onnen kaiken olkapäille!