Tok' yhtä vielä muistelen,
Sen suihke armaampi:
Se silmä on Savottaren,
Johonka taivas loistehen
Ja sinens' yhdisti.
Me emme liioin kerskuko,
Sanomme kumminkin:
Muu Suomi ellös ilkkuko,
Jos meill' on hoikka kukkaro,
Jos köyhiks keksittiin.
Useinpa pelto kultainen
Se sulla kellerti,
Kun meidän vaivan, viljehen
Kumohon löi vihollinen
Ja poltti tuhkaksi.
Ja monta kertaa sattui niin,
Kun meitä vainot löit,
Kun vaimot, lapset kaadettiin,
Ja miehet sortui sotihin,
Sä rauhan leipää söit.
Jos kielin voisi kertoa
Näkönsä vanhat puut,
Ja meidän vaarat virkkoa,
Ja meidän laaksot lausua,
Sanella salmensuut:
Niin niistäpä useampi
Hyv' ois todistamaan:
»Täss' Savon joukko tappeli,
Ja joka kynsi kylmeni
Edestä Suomenmaan!»
Siis maat' en muuta tietää voi
Savoa kalliimpaa,
Ja mulle ei mikään niin soi
Kaikesta, minkä Luoja loi,
Kuin: »armas Savonmaa».
SUOMEN VALTA.
Nouse, lennä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Suomen kieli, Suomen mieli,
Niiss' on suoja Suomenmaan;
Yksi mieli, yksi kieli
Väinön kansan soinnuttaa.
Nouse, lennä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Suomalaisen kuokka, aura,
Kyntäneet on Suomenmaan,
Kasvoi vehnä taikka kaura,
Maa on meidän perkamaa.
Kelläs täss' ois äänen vuoro
Meidän maata johdattaa?
Nouse siis sä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!