Nousi kumpu ylös hongistosta,
Paistoi päivä kummulla,
Ylös kummun kiirehelle juoksi
Kultasantahinen tie.
Tämän näin mä, sydäntäni poltti,
Kyynel juoksi poskelleni,
Enkä ymmärtänyt, miksi itkin —
Mutta näinhän taivaan maan!»
»Ei mun lapsein! Tuolla ylähällä
Onpi rauhan kaupunki;
Siellä elon aurinko ei laske,
Siell' on istuin Jumalan».
»Ei! vaan tuolla, missä kaukarannall'
Sinimetsä haamottaa,
Siellä onpi koto onnellisten,
Siellä autuaitten maa!»
KEINU.
Nyt kanssani keinuhun käy,
Mun impeni valkealiina!
Kuin morsian kauniina seisovi luonto
Iltana helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja lempeäll' illalla liina
Impeni liehukoon!
On allamme viherjä maa
Ja päällämme sininen taivas,
Ja läntinen lehtistä laaksoa soittaa
Laulaissa lintujen.
Heilahda korkealle, keinu,
Ja lempeäll' illalla liina
Impeni liehukoon!
Kun väikyn mä ylhäällä tääll',
Tääll; tuulien viileäss' helmass',
Niin kaukana näen mä kaunoisen kunnaan
Paistehess' iltasen.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja lempeäll' illalla liina
Impeni liehukoon!
Kuin Onnelan kaukainen maa
Niin kimmeltää ihana kunnas,
Ja sinneppä lentäisin impeni kanssa
Siivillä läntisen.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja lempeäll' illalla liina
Impeni liehukoon.
Siell' lehtinen kauhtana ain'
On hartioill' unisen koivun,
Ja ainian lempeillä kunnailla läikkyy
Vaimot helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja lempeäll' illalla liina
Impeni liehukoon.