Jos ruikutella voisin
Ma kielin sataisin,
Tai kiurusena öisin
Kohoova pilvihin,
Ma aina kiitteleisin
Suloista Suomea,
Ja Jumalalle veisin
Ma huokauksensa.
Hän silmäns' ehkä loisi
Myös meihin raukkoihin,
Ja päivän paistaa soisi
Saloihin synkkihin.
Vaan mull' ei ääni suotu
Oo satakielisen,
Heikoksi siipi luotu
Ei kanna taivaasen.
Vaan laulustani kuiten
En huoli vaieta,
Kun ääni lintuin muitten
Ei kuulu talvella.
Parempii laulajoita
Keväällä ehtinee,
Niin kuulellessaan noita
Jo varpu vaikenee.
HYLJÄTTY ÄITI.
Köyh' asuu akkanen töllissään,
Leipäänsä kyynelin kastaa;
Hän istuu siin' ypö-yksinään;
Häll' eikö heimoa, lasta?
Näin istuiss' aikahan menneeseen
Pois kauvas miettehet lentää,
Pois kauvas aikahan kultaiseen —
Ja vedet poskille entää.
Ain' ollut näin ei hän yksinään;
Häll' oli poikansa silloin;
Nyt missä lie, mihin viipyikään?
Taas hänet nähnehe milloin?