Niin oli koko yön se loimunnut
ja hiiltyi aamun nousten hiljallensa,
niin oli taistelunsa taistellut
yön helmass' yksinänsä, hehkuinensa.
— Sa yksinäinen loimu kesken yön, sa yksinäinen liekki unohdettu, ah, sadut suurimman on sankartyön yön yksinäisyytehen kirjoitettu!
ELOKUU 1914
Niin nostanut oot sirppis punaisen sa taivahalle yli kansojen, niin oletkin sa tullut, Elokuu! Sun eessäs kesän valhe paljastuu. Vuossatain elokuussa, korjuumies, vuossatain viljaan kulkeva on ties.
Ken uskoi, että siemen keväinen jo syksyll' antais sadon rautaisen, ja että viini, äsken kukkinut, ois rypäleessään verta kantanut ja että kyntömiesten huutoihin syys huutais vastaan torvin vaskisin!
Sa tuntematon Elokuu — kenties
niin ootkin kylvömiesten kylvömies?
Vuossatain syksyhyn ja talvehen
sa kätket veren kalliin siemenen.
Kun kerran suvi maata tervehtii,
sun laihos ehkä silloin lainehtii!
Niin oletkin sa tullut, Elokuu. Nyt kaikki turha turhaks paljastuu. Niin ankarat on askelees, on ties, vuossatain korjuumies ja kylvömies. Niin taivahalle yli kansojen sa nostanut oot sirppis punaisen.
HUOMISEHTOO
Tuli sammui Marnella hiljallensa, oli uupunut Ranskan ja Saksan mies. Moni rekryytti sai tulikastehensa. Mitä sota oli — nyt he sen ties. Mitä silmin ja korvin he kokea saikaan, se oli toista kuin entisaikaan: ei miehiä, keihäitä, kannuksia, vain koneita surmaa suitsuvia, tulisadetta, sauhua länteen, itään, mut vihollisesta tuskin mitään.
Nuor Jacques tuli mailta Touraine'n. tuli viinipellolta rintamaan. Oli pyrkinyt alle lippujen heti sodan sanoman kuultuaan, pääs vaivalla vapaaehtoiseksi, kun tuhannet syyt ja keinot keksi — iän puolesta viel' ei sotamies, vaikk' intoa kymmenellekin riitti. Mit' oli elää, nyt hän ties — ja siitä hän kaikkia pyhiä kiitti.