— Olipa tietenkin. Eikö herra sitä nyt usko.
— Uskon, murahti Varsala, mutta salaisesti hän lähetti parhaimman voimasanavarastonsa menijän jälkeen.
VIII
Varsala astuksii helteisenä kesäkuun päivänä asiamiehensä, Pekkarisen Eenokin kanssa Mutkan talon pihaan, jossa talon kolme poikavekaraa on parhaillaan suorittamassa tappelunäytelmää. Vanhimmalla, joka nähtävästi on sivuuttanut kahdeksannen ikävuoteissa on jo miehuuden merkkinä housut, vaan toisilla, häntä nuoremmilla on verhona vain paidat, jotka ovat taistelun pyörteissä pahasti repeytyneet Nuorin, viisivuotias Anselmi pitää puoliaan kahta vastaan ja suoriutuu aina voittajana. Riemuiten pysähtyy Varsala katselemaan poikien nujastusta, joka hänen mielestään niin verrattomasti kuvaa eri vakuutusyhtiöitten kilpailua. Varsalan mielestä edustaa Anselmi hänen yhtiötään, ja hän käy heti tämän puolelle. Eenokki koettaa suhdittaa mukuloita:
— Oletteko siivommalla, kun tuossa nyt vielä ihan herran nenän edessä tapellaan. Menkää kartanon taakse.
— Anna sinä niiden tapella, virkkoi Varsala, huomautellen Anselmille, mistä hänen olisi milloinkin tartuttava kiinni kavereihinsa.
— Pure nyt… ka… jo kuristaa… puraise kädestä Ansu… potkaise nyt takapuoleen… ka… ka… jo höyhentävät… tule pois, tule pois.
Ansu juoksi mahtavan puolustajansa taakse, ja toiset silmäilivät läähättäen ja kasvoiltaan kiehuvan punaisina, miltä puolelta olisi paras kaapata Ansu uudelleen kynittäväksi. Ansu röyhisti rintaansa ja uhkasi.
— Minä kun otan seipään!
— Niin, me otamme seipään, riemuitsi Varsala.