— Saan minä katsoa, sanoi harakka ja tirskautti taas pitkän naurun.
Siihen tuli jo toisiakin sammakkolaisia, muka kalastamaan hekin. Sammakkovaari pitkä piippu hampaissa ja hänen arvoisa muorinsa, suvultaan Korpirupelo, kirjavassa hameessaan. Näkö oli muorilla jo niin heikko, että piti kaksia silmälaseja päässään.
— Mitenkä se kalastus nyt luonnistuu? kysyi.
— Hyvin, ilkkui Hajulainen. — Kokonainen kasa on jo kaloja tuolla ojassa.
Muorisammakko paarusti katsomaan ja kurkisti niin innokkaasti, että putosi ojaan. Vaarin piti mennä vetämään ylös, kun tarttui sääristään pohjamutaan.
Harakkata nauratti yhä enemmän.
Mirriläisiäkin tuli jo paikalle ja alkoivat räkättää sammakkolaisilla.
Vaari suuttui. Hotaisi pitkällä piipullaan Hajulaista päähän, mutta kun ei saanut sattumaan, rutasi sillä mirrivaaria.
No, eihän siinä muuta kuin tappelu, ja kovemman puoleinen. Mirrivaari veti viimelopussa kynnellään sammakkovaarin mahaan niin pahasti, että piti lähteä vaaria viemään kotiin.
Sammakkolaiset lähtivät etukynnessä hynttäämään, mirriläiset perässä, nauraa räkätellen sammakkolaisten kalastuksella.