Hallipuro: Mitäs siitä sanot?
Nevalainen: Sinä valehtelet!
Hallipuro: Sittepähän valheeni näet. (Aikoo poistua.)
Nevalainen: Herroilleko se olisi pitänyt jättää.
Hallipuro: Ei saa ottaa valtion omaa.
Nevalainen: (Nousee seisomaan.) Kestän minä sen vielä. Ulos sinä siitä! Se on sinun työtäsi! Pois! (Vaipuu istumaan. Hallipuro poistuu.) Enkö saa rauhaa täälläkään? Luulin liikojen eksyvän talottomalle taipaleelle, vaan ne löytävät tiensä tännekin. Minä en saa olla yksin. Onko se kohtalon kirous joka painaa?
Elina: (Hiilustan ääressä.) Enkö jo sanonut sinulle, että kosto sinua kohtaa.
Nevalainen: Siitäkö, etten liiaksi kumarra ketään, en sitä sinun Jumalaasikaan!
Elina: Siitäpä juuri.
Nevalainen: (Hetken kuluttua nousten seisomaan.) Niinkö luulet etten ennen rukoillut, vaan sainko apua? Tulkoon tuho, mutta minä en kumarra. (Pukeutuu, ottaa jousensa, aikoo ulos.)