Kalle: Ny… nyt sinä taidat pilkata.
Hilja: Höpsis! (Sipaisee kädellään Kallen kasvoja mennessään.) Näkemiin vain. Minä tulen sitten tuonne venhekodalle. (Menee.)
Kalle (katselee hänen jälkeensä): Ihmeellinen tyttö… kuin ilmestys minulle… »kyllä minä lähtisin, jos sinä tulisit… hän tosiaankin sanoi niin… minä tulen, minä tulen… lähdenkin aivan heti. Illan yhdeksäs tunti on kulumassa ja elokuun hiljainen hämy alkaa laskeutua peltojen ylle. Onnen tie… kuka puhuikaan äsken onnen tiestä…
Eveliina (tulee): Joko hän meni?
Kalle: Niin, hän meni, mutta tulee ja minä menen… hän tulee.
Eveliina (koomillisesti): Sinä menet ja hän tulee, sinä tulet ja hän menee… taisi tyttö huitaista jo pääsi pyörälle. No, menee se vähemmästäkin.
Kalle (mennessään): Sen sinä sanoit, äiti, aivan paikalleen. Menee se väliin vähemmästäkin.
Eveliina (katsoo Kallen jälkeen): Hm… me olemme päässeet osuustoiminnalla onnen tielle ja nyt… taitaa samasta lähteestä koitua pojallekin onnen tie… hm… (Menee ulos. Hetken perästä kähmii Räähkä-Juuso ovesta sisään ja katselee varovasti ympärilleen.)
Räähkä-Juuso: Häh, häh, hää. Se koree lintu on jo hävinnyt. Se on lähtenyt Kallen kanssa, vaikka Niko sitä pyysi lähtemään. Niko on oikea Visuliini… antoi saappaat ja puolen kiloa kahvia ja käski väjymään tuota koreata lintua. Häh, häh, hää. Se pitää ajaa Nikon satimeen, vaikka sitten… hää… vaikka väkivalloin. Hää, se on mennyt Kallen kanssa. Nyt Juuso keksii taas…! (Lyö näppiä.) Niko odottaa jossain kaukana metsässä ja Juuso vie sanan, että Kalle odottaa… Häh, häh, hää. Jos Kalle häärää niin… annetaan vaikka paukahtaa. Hsss… nyt tulee Sake ja se antaa tähtäimet. (Menee.)
Esirippu,