— Jos lienevät, mikä heidän puuhiaan… sitä kun on Hameniemessäkin työtä… heijän puuhiaan syynäämään ja henkiä haistamaan, kun se tämä Hörödii sitä varten…
— Haisteleeko Benjaami Hörödii henkeä? kysyy tuomari, ja poskilihaksia vähän nykii.
— Jo toki se haistelee, vaikka mitä, todistaa Asari. — Ja penkoo ja puurtaa, vaikka eihän siellä mitään Rämekorvessa, taloissa ainakaan…
— Mutta kun tämä Hörödii on semmoinen nuuskija, häntäkärpänen, eikä anna rauhaa, teristyy Antti, mutta keskeytetään.
Hörödii siitä kertomaan mitä on nähnyt. Sanoo viimeksi rämekorpelaisten juoneen viinojaan piimänkin kanssa, kun ei kai enää muuten kurkkusesta valunut.
— Vai piimän, naurahtaa Hiertiäinen. — Kun oli talvellista piimää ja haisi väkevältä, niin tämä luulee, että viinoja…
Hörödii sanoo olevan todistajat.
— No mitä tämä Antti Tanula tietää? On kai keitättänyt niinkuin muutkin isännät viinoja?
— Vai minä… köyhä mies… ei riitä penikoillekaan leipä. Peukalonpiäkön verran sai tässä… siitä on nyt jo toista vuotta… taitaa… kinttujen voiteeksi, kun ovat tämmöiset.
Ja Antti näyttää paininpuitaan.