Ja vanhus jäi miettimään mitä hänen isänsä oli hänelle kertonut talosta ja sen vaiheista.
Suvun kantaisä oli sortunut hämäläisen kirveen iskusta heimokahakoissa. Hänen isänsä veli oli kaatunut Lapualla ja isänsä sieltä haavoittuneena palannut kotitantereille.
Hän ja hänen isänsä saivat niittää rauhan viljaa, parannettuaan vainolaisten tekemät vauriot, mutta hänen pojalleen ei kelvannut isien työ.
Vanhus huokasi ja tarttui lapioonsa, lopettaakseen työnsä, jonka oli aamulla aloittanut.
* * * * *
Hakala viihtyi ensitilalta hyvin uudessa maaperässä. Vuoriniemessä oli paljon korjaamista, ja Hakala kävi näihin puuhiin innolla käsiksi. Aamusta iltaan hän puuhaili pelloilla jaellen käskyjä ja itse kävi käsiksi kovimpiin töihin. 'Pitäisi näyttää hämäläisille, mitä heidän maistaan saa savolainen irti, hän ajatteli. Tottunut hevospari veti auraa aamusta iltaan. Kauniina ja tasaisena kiilteli kynnös syysauringossa. Ystävälliset hämäläis-naapurit kävivät tervehtimässä ja toivottamassa onnea uudelle isännälle.
Vaikka Hakala oli iloinen ja tyytyväinen, tahtoi sentään joskus ikävä painaa. Se tuli varsinkin yöllä unessa, raskaana ja vaativana. Hän kävi alakuloiseksi, kun ajatukset alkoivat päivisinkin viihtyä lapsuuskodissa, eikä ajatuksia voinut työkään karkoittaa. Muutamana yönä hän näki unta, että kotipuolen miehet tulivat häntä tervehtimään. Juroina ne astuivat pihaan ja naurahtivat hänelle, kun hän sivusta katsoi entisten naapurien saapumista. Hän näki heidän ivalliset silmänluontinsa ja hän kirosi mielessään: 'enkös minä teistä päässyt vielä täälläkään rauhaan!’
— Tämän tähdenkö sinä Hakalan jätit? virkkoi ensimäinen. En minä vaan olisi Hakalaa tähän vaihtanut.
— Hakalassa oli komea metsä — alotti toinen — mutta mitäs täällä.
Riittäneekö polttopuiksikaan. Ja pienemmäthän tässä on pellotkin kuin
Hakalassa.
— Tietääkö se entinen naapuri, että nyt kulkee jo uusi maantie Hakalan peltojen ohitse, ja kylään rakennetaan kansakoulua — virkkoi kolmas. — Ja postikin tulee kaksi kertaa viikossa.