Pentti on itsekin joutunut rappiolle. Laihoilla hartioilla roikkuu repaleinen päällystakki, jonka auenneista saumoista likanen pumpuli työntyy näkymään. Jaloissa on rikkinäiset pieksut, jotka ovat pahasti läntistyneet. Laihtuneilla kasvoilla törröttää vahva parransänki, ja pienissä vettyneissä silmissä on arka, joskus himokas ilme.
Pentti on ikänsä kaiken kitunut köyhyydessä. Peloittava on ollut hänen silmäinsä palo, milloin hän on nähnyt parempiosaisten raharikasta elämää. Pentti liikkuu harvoin naapuritaloissa. Hänen vaimonsa toimittaa siellä tärkeimmät talousasiat. Pentti itse käy puotiasioilla kylän kaupassa, ja satuttaa siellä käyntinsä illalla samaan aikaan, kun puodissa luetaan kassa, jossa on paljon paperirahaa, jota Pentti salaa himoitsee, ymmärtämättä itsekään rahanhimoaan. Hänelle on parhain nautinto nähdessään, kun kauppias ottaa paksun pinkan seteleitä rahalaatikosta ja sormiaan kostuttaen alkaa niitä lukea. Ja kotiin palatessaan pimeää metsätietä kertoilee Pentti kauppiaan setelien lukua: «kymmenen… kaksikymmentä… viisikymmentä… sata —» Ja sateen ropina syksyisessä metsässä kuuluu Pentin korviin setelien rapinalta, ja hän on tuntevinaan sormiensa välissä setelit.
Eräänä iltana on Pentti taas ollut puodissa ja kuullut siellä kerrottavan tulipalosta, joka äskettäin on sattunut jossakin lähiseudulla. Salaisesti arvelevat miehet kartanon isäntää syylliseksi. Kartano on ollut suuresta summasta vakuutettu, vaikka se on ollut jo puoleksi vanha ja rappiolla. Mutta isäntä on saanut paljon rahaa, niin että voi rakentaa uuden, uljaamman kartanon ja maksaa velkojansa.
Pentti on kuunnellut vaieten miesten puhetta, mutta kotiin palatessaan on hänen päässään syttynyt ajatus, joka saa suonet pullistumaan päässä ja sydämen takomaan rajusti.
Hänenkin talorähjänsä on vakuutettu sievästä summasta. Hänkin voisi saada paljon rahaa, jos virittäisi tulet jonakin yönä pirtin ullakolla olevaan tuohikasaan. Yksi humaus, ja silloin olisi hänellä paljon seteleitä… paksu piukka paperirahaa.
Se ajatus saa Pentin seisattumaan keskellä pimeää metsätietä ja kädet puristumaan nyrkiksi. Sadepisarain rapina soi taas Pentin korvaan setelien rapinalta ja viimeiset lehdet, irtautuessaan puista ja hiljaa leijatessaan maahan, näyttävät Pentin silmissä pieniltä viitosilta…
Kauppias on taas äsken lukenut myymäpöydällä rahaa ja Pentti on mennyt aivan läheltä katsomaan. Siinä oli yksi kasa sekaisin kymmenen, kahdenkymmenen ja sadan markan seteleitä, toinen kasa puhtaita viitosia. Pentti seisoi siinä vierellä silmät jäykkinä päässä. Kauppias kysyi häneltä jotain, vaan hänen kurkustaan ei lähtenyt oikeata ääntä, jokin sekava mörähdys vain. Kauppias korjasi rahat pois, ja Pentti jäi tuijottamaan myymäpöydälle. Tänään vielä sattui niin, että hänellä itsellään ei ollut penniäkään kukkarossa, eikä kauppiaskaan antanut velaksi tavaraa. Pentti kyllä tiesi sen puotiin mennessään, ettei hänellä ollut rahaa, mutta hän meni muuten vain ja nähdäkseen taas setelipinkat myymäpöydällä.
Metsätiellä seisoessaan on Pentti tehnyt päätöksen, ja hän aikoo toteuttaa sen vielä tänä yönä. Hän astuu kiireesti rapakoista metsätietä, eikä huomaa, että tuuli on kiihtynyt myrskyksi, jonka kourissa alastomat puut ruskavat. Pilvet ovat taivaalla ohentuneet, ja kapeina kaistaleina purjehtivat kuun ohi. Pentin sydän lyö rajusti ja korvissa humisee oudosti. Kasvoille nousee kylmä hiki ja kädet puristuvat nyrkeiksi. Mutta hän ei näe muuta kuin setelipinkan, joka kasvaa kasvamistaan hänen silmissään. Pentti koettaa laskea, montako viitosta ja kymppiä hän tulisi saamaan, jos hänen tekonsa onnistuisi. Numero nousee kymmeniin, satoihin, ja viimein sekoittuu kaikki hänen päässään yhdeksi sekavaksi huminaksi.
Pentti saapuu talonsa pihaan ja ensin silmäiltyään hätäisesti ympärilleen, nousee portaita vapisevin polvin ullakolle, jonne muistaa säilyttäneensä kasan kesällä kiskomiaan tuohia. Tulitikkulaatikko putoaa vapisevista käsistä laipion multaukselle, mutta hetken haparoituaan löytää Pentti sen ja raapasee tulen ja pistää naavaiseen tuoheen, joka ritisten syttyy. Hetken kuluttua leimahtaa koko tuohikasa tuleen. Pentin koko ruumis vapisee hänen laskeutuessaan portaita alas, ja kylmä hiki juoksee kasvoilta. Porstuan permannolla Pentti seisahtaa kuullakseen, onko tuli varmasti syttynyt, mutta kun liekit leimahtavat jo kattopäreissä, lähtee hän horjuvin askelin ulos, jossa silmäiltyään ympärilleen lähtee juoksemaan läheiseen metsään, päästäen mennessääin kamalan naurun.
Tuli saa vauhtia kovasta tuulesta, ja pian on katto kokonaan tulessa. Naavaisen kuusen juurella läheisessä metsässä kyyköttää Pentti, ja silmät kiiluvina, leuka tutisten seuraa hän tulen nopeata työtä. Yht'äkkiä hän muistaa, että vaimo ja lapset ovat pirtissä nukkumassa ja laipio voi pian sortua alas. Pentti lähtee juoksemaan, vaikka jalat tuntuvat mahdottoman raskailta, herättääkseen nukkujat pirtissä. Mutta ennen kuin hän ehtii pihamaalle, syöksähtää vaimo lapsineen hurjasti huutaen palavasta pirtistä ulos. Pentiltä takertuu ääni kurkkuun, ja hän jää tuijottamaan tulen ryöppyihin.