* * * * *
Yhtä mittaa on soudettu laajoja järvenselkiä, tyyniä salmekkeita ja sauvottu ylös koskista, vedetty venhe kapeista maataipaleista, ja yön tullen on nuotiotulilla levätty lehväisellä vuoteella. Jaakosta on matka ollut mieleistä, eikä hän ole väsymystä tuntenut. Viikkokausia ovat järvien selät ja salmet tyynenä uneksuneet paahtavassa kuumuudessa, joskus on myötäinen tuuli matkaa jouduttanut. Mihin on yöksi asetuttu, siinä on verkot laskettu, kalat keitetty ja paistettu, ja lehdesvuoteella on Jaakko nukkunut makeat unet. Liisaa on matkan teko jo väsyttänyt, ja väliin mukisee hän Jaakolle:
— Kuinkahan kauan tätä kulkemista piisaa, kohta viikko lienee kulettu, eikä vieläkään ole mieleistäsi paikkaa löytynyt. Kyllä tämä vaellus nyt jo piisaisi.
— Elähän hätäile, eukko. Liiaksi asutuita on vielä seudut. Kunhan vielä viikon soutelemme, niin eiköhän jo löytyne paikka semmoinen, johon sopii saunan salvosta alottaa, rauhoittelee Jaakko ja asettuu loikomaan pehmoiselle ja tuoksuvalle lehdesvuoteelle tervastulien ääreen. Päiväkausi on taaskin soudettu tyyniä vesiä; joihin vaan joskus on tuulenhenki hopeajuovan vetänyt. Yöksi on asetuttu kapean salmen rannalle, sileälle nurmelle, rantakuusien suojaan. Jaakko on salmen yli verkkonsa vetänyt ja saanut runsaamman saaliin, kuin mitä kuluttaa jaksaa. Suu mielihyvän mareessa odottelee hän kalakeiton valmistumista.
* * * * *
Kun vielä muutamia päiviä on soudeltu saarisia vesiä, on Jaakko viimeinkin mieleisensä paikan löytänyt. Suuri selkä on soudettu ja sauvottu joki ja pikku koski, ja kaunis, kapea salmi on eteen auennut, kaislikkorantainen ja rauhaisa. Salmen itärannalla lahden poukama, jonka rannat sileät ja muheamultaiset, vaikka pelloksi tekisi. Ja siihen on Jaakko tupansa paikan katsonut. Taustana on komea korpi, jossa riistaa liiaksikin yhdelle erämiehelle. Ranta kasvaa haapaa ja pihlajaa, ja sileä kumpare on kuin pirtin paikaksi luotu. — Ei kuulu kirkonkellojen ääni, eikä ole naapureitakaan lähellä, ja hyvää kalavettä riittävästi.
Muutamana päivänä on Jaakko laskenut verkkonsa salmeen ja soudellut samalla seutuja tarkastelemassa. Palattuaan on Jaakolla kantamus kaloja ja naurusuin hän Liisalle haastaa:
— Katsohan tätä saalista. Ei ole vielä näiltä vesiltä ja mailta riista loppunut. Huomenna alan saunaa veistellä. Hauska elämä tässä meille alkaa. Ja Liisan kohentaessa tulta kalapadan alle miettii Jaakko: Hyvä oli että tänne muutin, että en enää sinne jäänyt. Täällä on rauhaisa kalastaa, ja syksyn tullen saa korvesta otuksen kaataa, silloin kun mieli tekee, kaskimaita on, jos häntä kaataa jaksaa ja ehtii…
Jaakon sydänalassa sykähtää ja tuntuu oudon suloiselta siinä loikoessa ja katsellessa tyyntä salmea, jossa ahvenet ja hauet pulikoivat ja sorsapoikue ui ruohistossa, ja vaimolleen hän virkkaa:
— Löytyipähän kalaranta ja eräkorpi, jossa ei liikoja liiku, löytyi paikka, mihin ei kuulu kirkonkellojen ääni eikä ylety veronkantajan käsi.