Kun kaikki on valmista, pistää nuori väki tanssiksi. Niin on vanha tapa. Siinä tytöt poikineen pyörähtelevät. Useinkin viimeisen kerran. Niin moni reipas poika jää Lofotille. Länsivuono on suuri hautuumaa, jonka pohjalla paljon luita valkenee. Mies putoo, laine lyö yli eivätkä nuo 30,000 seikkailijaa häntä muistele. Yhdessä tuvassa kenties itkee emo ja lemmitty.
Mutta kesken tanssia tulee tuuli. Johtajat kokoovat miehensä. Ei tuntiakaan armonaikaa. Pikku vene soutaa rannan ja viislaidan väliä. Tytöille tarjotaan korppua, lihaa, rinkilää ja lasi viiniä. Pojat lupaavat kirjeitä, odotettuja Lofotkirjeitä; ja tytöt uskollisuutta. Helppo luvata, sillä nuoria miehiä ei ketään jää. Sitten maihin, vene vedetään viislaidan kannelle ja purjeet nostetaan. Äiti katselee lähtöä, mutta kyyneleitä ei sovi näyttää.
Miehet purjehtivat vuonon jyrkkien rantojen väliä. Tuiman tunturin takaa yhtyy toisia Lofotveneitä. Niin aina edelleen ja lopuksi on 6 à 70 jopa 90:kin venekuntaa.
Naiset taasen ovat puhdistustyössä ja alkavat sitten kehruun ja kudonnan. Tytöt puivat jälellä olevat pari ohratynnyriä. Yksitoikkoisesti kuluu aika kevääseen.
Vain kerran, helmikuun 2:na päivänä, Kynttilänpäivänä, on pienet kestit, "akkaväen joulu." Mäkien yli polkuja pitkin käyvät eukot ja tytöt toisiaan tapaamaan, juovat kahvia ja lukevat Lofotkirjeitä.
AUGUST BLANCHE
Kotiopettajatar.
Tuskin mistään on niin paljon kirjotettu kuin sivistyksen ja varallisuuden suhteista. Varmaa on, että ne hyvästi sopivat yhteen tai kunnioittavat toisiaan. Sivistyneet, pitäen varallisuutta välikappaleena, pyrkivät siihen päästäkseen itsenäiseen asemaan; mutta tunnen sangen monia varakkaita, jotka, jolleivät juuri halveksikaan sivistystä, panevat sen hyvin alas hintaluettelossaan, vaikkakin heillä on siitä sekä huvia että hyötyä. Tietysti tarkotan rikkaita sivistymättömiä, sillä ihmeellistä kyllä ei sivistyksen puutteen ja köyhyyden suhde ole sama.
Ystävä-vainajani, runoilija Ingelman kertoi seuraavaa:
"Kerran tuli luokseni köyhä sukankutoja, joka asuu hökkelissä sivukaupungilla, ja pyysi minua kirjottamaan muutamia säkeitä hänen vaimonsa hautajaisissa jaettaviksi. Hän sai niin mukiinmenevät kuin kiireessä kokoon sain. Hautajaisten jälkeen tuli hän kiittämään runosta ja toi kuusi paria sukkia, puoliksi villaisia ja puoliksi puuvillaisia. Hän oli ajatellut kesääni ja talveani. En olisi ottanut niitä vastaan, mutta hän näytti pahastuvan niin että minun täytyi. Olin kirjottanut joukottain tilapäisrunoja leipureille ja oluenpanijoille, mutta en ollut saanut edes rinkilää tai haarikallista olutta. Tosin minut väliin pyydettiin illalliselle tai totia juomaan, mutta minä kutsuin heidät vuorostani ja siinä kaikki. Mutta runoistani olisivat he vielä saatavapuolella kirjoissani, jos joskus olisin semmosia pitänyt."