Nämä pariisilaiset olivat kotoisin yksi Toulousesta, toinen
Limogesista, kolmas Cahorsista ja neljäs Montaubanista; mutta he olivat
ylioppilaita, ja ylioppilas on samaa kuin pariisilainen, ja opiskella
Pariisissa merkitsee samaa kuin syntyä Pariisissa.
Nämä nuorukaiset eivät herättäneet mitään erikoista huomiota; kaikki olivat nähneet heidänlaisiaan; neljä aivan tavallista ylioppilasta, ei hyviä eikä huonoja, ei oppineita eikä oppimattomia, ei neroja eikä pölkkypäitä; he elivät ihanasti sitä riemuisaa huhtikuuta, jota kutsutaan kahdenkymmenen ijäksi. He olivat neljä tavallista Oskaria; sillä tähän aikaan ei Arthureja vielä ollut olemassa. Hälle Arabian hajuyrtit polttakaa, huudahti romanssi, Käy Oskar lähemmä, Oskar! mä hänet nähdä saan! Oltiin Ossianin lumoissa, kaikki hieno oli skandinavilaista ja kaledonilaista, puhdas englantilainen maku pääsi valtaan vasta myöhemmin, ja Arthureista ensimäinen, Wellington, oli juuri voittanut Waterloon taistelun.
Näiden neljän Oskarin nimet olivat: Félix Tholomyès, Toulousesta; Listolier, Cahorsista; Fameuil, Limogesista; Blachevelle, Montaubanista. Jokaisella oli luonnollisesti oma armahaisensa. Blachevelle rakasti Favouritea, jonka nimi johtui siitä, että hän oli ollut Englannissa; Listolier jumaloi Dahliaa, jolla oli lempinimenä kukan nimi; Fameuil hehkui Zéphinelle, Zéphine oli lyhennys Joséphinesta; Tholomyèsillä oli Fantinensa, jota kauniiden kullankeltaisten hivustensa takia kutsuttiin Kultatukaksi.
Favourite, Dahlia, Zéphine ja Fantine olivat neljä ihastuttavaa tyttöstä, tuoksuvia, säteileviä, hiukan työnaisia vielä, jotka eivät olleet aivan kokonaan jättäneet neulaansa, joilta lemmenseikkailut veivät suurimman ajan, mutta joiden kasvoilla väreili vielä jäännös työn vakavuutta ja joiden sydämessä kasvoi vielä tuo siveyden kukka, mikä elää naisessa ensimäisen lankeemuksenkin jälkeen. Yhtä näistä neljästä nimitettiin Nuoreksi, koska hän oli nuorin joukosta; yhtä taas kutsuttiin Vanhaksi. Vanha oli kahdenkymmenenkolmen ijässä. Jott'emme mitään peittelisi, niin sanomme, että nuo kolme ensimäistä olivat kokeneempia, huolettomampia ja etemmäksi ehtineitä elämän myrskyisellä ulapalla kuin Fantine kultatukka, joka eli ensimäistä unelmaansa.
Dahlia, Zéphine ja etenkin Favourite olivat jo monet mutkat juosseet. Heidän tuskin aletussa romaanissaan löytyi jo useita sivukohtauksia, ja rakastaja, jonka nimi ensimäisessä luvussa oli Adolf, muuttui toisessa Alfonseksi ja kolmannessa Kustaaksi. Köyhyys ja kiemailu ovat kaksi huonoa neuvonantajaa; toinen toruu, toinen mielistelee; ja kauniilla rahvaantytöillä on nuo molemmat neuvojina, ja ne kuiskivat heidän korviinsa kumpikin puoleltaan. Nämä helposti viekotellut ihmislapset kuuntelevat. Siitä lankeemukset, joihin he suistuvat, ja kivet, joilla heitä heitetään. Heidät painetaan maantomuun kaiken puhtaan, koskemattoman kirkkauden nimessä. Mutta voi! jos tuon neitsyen olisikin nälkä?
Favouritella, joka oli ollut Englannissa, oli ohjaajina Zéphine ja Dahlia. Hänellä oli hyvin nuorena ollut kotikin. Hänen isänsä oli muuan vanha, raakamainen, kerskaileva matematiikan opettaja; hän ei ollut naimisissa ja juoksenteli ijästään huolimatta antamassa yksityistunteja. Tämä opettaja oli kerran nuorra miehenä nähnyt kamarineitsyen hameen takertuvan uunin suupeltiin; tämä tapaturma sytytti hänessä lemmenliekin. Seurauksena oli Favourite. Hän kohtasi silloin tällöin isänsä, joka tervehti häntä. Eräänä aamuna astui muuan vanha nunnan näköinen vaimo tytön huoneeseen ja sanoi: "Ettekö tunne minua, neiti?" — "En". — "Minä olen äitisi". — Sitten avasi eukko ruokakaapin, joi ja söi, haki patjan, ainoan esineen, minkä hän omisti, ja rupesi taloksi. Tämä yrmy ja jumalinen äiti ei puhunut paljoa Favouritelle ja istui usein tuntikausia sanaakaan sanomatta, söi aamiaista, päivällistä ja illallista neljän verosta ja meni usein portinvartijan asuntoon lavertelemaan ja panetteli siellä tytärtään.
Seikka, joka oli työntänyt Dahlian Listolierin syliin ja ehkäpä muidenkin, joka oli vienyt hänet toimettomaan elämään, oli se, että hänellä oli niin ihmeen sievät ruusunpunaiset kynnet. Voiko nyt mitenkään tehdä työtä, kun on sellaiset ruusuiset kynnet? Joka tahtoo pysyä siveänä, hänen ei tule säälitellä käsiänsä. Mitä Zéphineen tulee oli hän vallottanut Fameuilin veikeällä, vallattoman hyväilevällä tavallaan sanoa: Kyllä, herra.
Koska nuorukaiset olivat toveruksia, tuli tytöistäkin ystäviä.
Tällaisia ystävyyssuhteita syntyy aina näissä lemmenseikoissa.
Viisaus ja filosofia ovat kaksi eri asiaa; ja tämä käy ilmi siitäkin, että näistä pienistä, säännöttömistä avioliitoista huolimatta Favourite, Zéphine ja Dahlia olivat filosofi-tyttöjä ja Fantine viisas tyttö.
Viisasko? sanottanee. Entä Tholomyès? Salomo vastaisi, että rakkaus on viisauden osa. Me tyydymme sanomaan vain, että tämä oli Fantinen ensimäinen rakkaus, ainoa rakkaus, uskollinen rakkaus.