"Tholomyès!" huusi Fameuil, "meillä oli tässä juuri hiukan väittelyä,
Listolierilla ja minulla".
"Väittely on hyvä", vastasi Tholomyès, "mutta tora on parempi".
"Me väittelimme viisaustieteestä".
"Vai niin".
"Kumpi sinun mielestäsi ansaitsee etusijan, Descartes vai Spinoza?"
"Désaugiers",[52] vastasi Tholomyès.
Annettuaan tämän selvityksen joi hän pari kulausta ja jatkoi:
"Minä siis suostun elämään. Kaikki ei ole vielä loppunut maan päällä, koska vielä tapaa paljon päättömiä puheita. Minä kiitän siitä kuolemattomia jumalia. Valehdellaan, mutta nauretaan. Vakuutetaan, mutta epäillään. Järkipäätelmät synnyttävät odottamattomia tuloksia. Se on kaunista. Niitä löytyy vielä täällä murheen laaksossa ihmisiä, jotka osaavat hauskasti avata ja sulkea välähtävän väitteen ihmelippaan. Tämä neste, hyvät neitoseni, jota Te niin rauhallisina kaatelette kurkkuunne, on Madeiran viiniä, tietäkää se, kasvanutta Coural das Freirasin rinteillä, vuoren, joka kohoaa kolmesataaseitsemäntoista syltä meren pinnan yläpuolelle! Huomatkaa siis, mitä juotte! Kolmesataaseitsemäntoista syltä neljästä frangista viidestäkymmenestä centimestä!"
Fameuil keskeytti uudestaan:
"Tholomyès, Sinun mielipiteesi ovat laki. Kuka on Sinun lempikirjailijasi?"