Milloin hän huomasi kirkonoven mustiin verhotuksi, astui hän sisään; hän etsi hautajaisia niinkuin muut etsivät ristijäisiä. Lesken suru ja lähimäisen onnettomuus vetivät häntä, lempeätä, helläsydämistä miestä puoleensa; hän astui surevain ystäväin sekaan, hän kävi mustapukeisissa perheissä, hän yhtyi papin valituksiin ruumisarkun ääressä. Hän näytti mielellään ottavan ajatustensa esineiksi hautausvirret, jotka ovat täynnä tulevan maailman näkemystä. Silmät taivaaseen luotuina kuunteli hän, ikäänkuin tahtoen nousta äärettömyyden salaperäisyyksiä kohti, näitä kuoleman synkeän syvänteen äärellä laulavia ääniä. Hän teki paljon hyviä töitä, kokien pysytellä piilossa niinkuin pahoja tekoja tehdessä piiloudutaan. Salaa tunkeutui hän iltahämärässä taloihin; hiljaa hiipi hän portaita ylös. Palatessaan kurjaan hökkeliinsä huomasi joku köyhä raukka ovensa avatuksi, vieläpä väkivalloin avatuksi hänen poissa ollessaan. Köyhä raukka huudahti: "Joku pahantekijä on käynyt täällä!" Hän astui sisään ja ensimäinen, mitä hän näki, oli pöydälle tai tuolille jätetty kultaraha. "Pahantekijä", joka oli käynyt talossa, oli ukko Madeleine. Hän oli ystävällinen, mutta surunsynkeä. Kansa sanoi: "Onpa hän rikas mies, eikä näytä ylpeältä. Onpa hän onnellinen mies, eikä näytä tyytyväiseltä".
Jotkut väittivät hänen olevan sangen salamyhkäisen henkilön ja vakuuttivat, ett'ei kukaan saanut astua hänen huoneeseensa, joka kuului olevan oikea erakon luola siivekkäine tiimalaseineen, ristinmuotoisine sääriluukoristeineen ja pääkalloineen. Asia herätti niin monenlaisia puheita, että päivänä muuanna hänen luokseen tuli useita Montreuil-sur-Merin hienoja, kujehaluisia neitosia kysymään: "Herra Pormestari, näyttäkääpäs meille huonettanne. Sen sanotaan olevan oikean hirmupesän". Hän hymyili ja vei neitoset heti paikalla tuohon "hirmupesään". He saivat ansaitun rangaistuksen uteliaisuudestaan. Huone oli aivan tavallinen, mahonkiset huonekalut, jotka olivat jotenkin rumat niinkuin kaikki tämänlaiset huonekalut tapaavat olla, seinillä kahdentoista soun paperit. Muuta sen merkillisempää he eivät siellä huomanneet, kuin takanotsalla kaksi vanhanaikuista kynttilänjalkaa, jotka näyttivät olevan hopeata, "koska niissä oli tarkastusmerkki". Aito pikkukaupunkimainen huomautus!
Siitä huolimatta juteltiin yhä eteenkinpäin, ett'ei kukaan päässyt tähän huoneeseen, että se oli oikea erakon luola, haavekammio, hirmupesä, hauta.
Kuiskailtiin myös, että hänellä oli talletettuna "suunnattomia" summia Laffitten pankkiin sillä tavoin, että hän sai ne heti tarvitessaan käsiinsä, sillä ehdolla, lisättiin, että herra Madeleine saattoi jonakin aamuna mennä Laffitten luo, kirjottaa kuitin ja viedä pois pari kolme miljoonaansa kymmenessä minuutissa. Todellisuudessa supistuivat nuo "pari kolme miljoonaa", kuten olemme maininneet, kuuteensataan kolmeenkymmeneen tai neljäänkymmeneen tuhanteen frangiin.
4.
Herra Madeleine surupuvussa.
Vuoden 1821 alussa ilmottivat sanomalehdet herra Myrielin, Dignen "hänen ylhäisyytensä Bienvenun lisänimellä tunnetun" piispan kuolleen kunnioitettuna ja rakastettuna kahdeksankymmenenkahden vuoden ijässä.
Lisätäksemme tähän erään yksityisseikan, jonka sanomalehdet jättivät mainitsematta, huomautamme, että Dignen piispa oli ennen kuolemaansa ollut useita vuosia sokeana. Sokeuttaan hän ei nurkunut, sillä sisar ei väistynyt hänen viereltään.
Sivumennen sanokaamme myöskin, että sokeana oleminen ja samalla rakastettuna oleminen on kuitenkin täällä murheenlaaksossa, missä ei mikään ole täydellistä, yksi ihmeellisimpiä, ihanimpia onnellisuuden muotoja. Kun tunnet vierelläsi lakkaamatta vaimon, tyttären, sisaren, viehättävän olennon, joka ei siitä luovu, koska sinä tarvitset häntä ja kosk'ei hän voi olla sinua paitse, kun tiedät olevasi alituisen avun tarpeessa, kun voit joka hetki mitata hänen hellän kiintymyksensä määrää sen mukaan, miten kauvan hän luonasi viipyy ja sanoa itseksesi: koska hän pyhittää minulle kaiken aikansa, merkitsee se sitä, että minä omistan hänen sydämensä kokonaan; kun huomaat ajatuksen itse ihmistä näkemättäkään, kun tulet vakuutetuksi tuon olennon horjumattomasta uskollisuudesta synkkään pimeyteen vaipunutta kohtaan, kun havaitset hameen kahinan, kun kuulet hänen kulkevan edestakaisin, käyvän huoneesta toiseen, puhuvan, laulavan, ja kun ajattelet, että juuri sinä olet noiden askeleiden, tuon puheen, tuon laulun keskipiste, kun voit joka silmänräpäys huomata oman vetovoimasi, kun tunnet olevasi sitä mahtavampi mitä raihnaisempi olet, kun sinusta keskellä pimeyttä ja juuri pimeyden kautta tulee tähti, jonka ympärillä tämä enkeli kiertelee, niin etpä tiedä autuutta suurempaa. Elämän korkein onni on horjumaton varmuus siitä, että joku sinua rakastaa, rakastaa sinua sinun itsesi tähden, tai paremmin sanoen, vastoin sinun tahtoasikin. Tämä varmuus on sokealla. Tässä synkässä tilassa on pieninkin palvelus hyväily. Puuttuuko häneltä jotakin? Ei. Ei haittaa mitään, vaikka valon kadottaakin, kun saa rakkauden sijaan. Ja millaisen rakkauden! Rakkauden, jota johtavat yksinomaan puhtaat, jalot vaikuttimet. Sokeutta ei ole siellä, missä vallitsee varmuus. Sielu etsii haparoiden sielua ja löytää sen. Ja tämä löydetty ja koeteltu sielu on rakastavan naisen. Käsi tukee sinua, se on hänen kätensä; huulet koskettavat hellästi otsaasi, ne ovat hänen huulensa; kuulet hengityksen lähelläsi huokuvan, se on hänen hengityksensä. Mikä riemu, kun hän jakaa sinulle kaikkensa, jumaloimisestaan sääliinsä asti, kun hän ei sinua milloinkaan jätä, kun sinulla on tämä hento, lempeä olento apunasi, kun saat nojautua tähän huojumattomaan ruokoon, kun saat käsin koskea tätä kaitselmustasi ja kun saat syliisi sulkea tämän ruumiillistuneen jumalasi! Sydän, tämä ihana tumma kukka, käy kohti salaperäistä kirkastusta. Tätä pimeyttä et vaihtaisi valomeriinkään. Enkeliolento on aina vierelläsi, lakkaamatta vierelläsi; jos hän poistuu, niin palajaa hän tuossa tuokiossa takaisin; hän häipyy unelmana ja ilmestyy jälleen todellisuutena. Tunnet lämmön leyhkävän vastaasi, hänhän siinä onkin. Sinut valtaa viihdyttävä rauha, rajaton riemu ja ylevä ihastus; sinä loistat kuin säde yössä. Ja tuhansittain pikkupalveluksia. Mitättömyyksiä, jotka tyhjyydessäsi muodostuvat äärettömiksi. Naisellisen hellän äänen hyväilevimmät, hivelevimmät sävelet tuudittavat sinua lepoon ja saavat sinut unohtamaan maailman, jonka olet menettänyt. Sinä nautit hänen sielunsa hellistä värähdyksistä. Sinä et näe mitään, mutta sinä tunnet, että hän sinua jumaloi. Sinä olet kuin paratiisissa keskellä mustan pimeydenkin.
Tästä paratiisista oli hänen ylhäisyytensä Bienvenu siis muuttanut toiseen.