"Lastaset", jatkoi hammaspuoskari, "ovat etuhampaita, yläleuvan suurimmat etuhampaat".
"Kuinka hirveitä Te puhutte!" huudahti Fantine.
"Kaksi napoleonia!" mutisi muuan vanha hampaaton kämäleuka akka, joka siinä myös töllisteli. "Jopa ne onnekseen ottaisi!"
Fantine pakeni ja tukki korvansa, jott'ei kuulisi miehen käheällä äänellään huutavan: "Miettikäähän, kaunokaiseni! Kaksi napoleonia, se on rahaa. Jos suostutte, niin tulkaa illalla Hopealaivan majataloon, siellä minut tapaatte".
Fantine palasi kotiinsa, oli vallan raivoissaan ja kertoi asian hyvälle naapurilleen Margueritelle: "Voitteko käsittää moista? Eikö olekin oikea hirviö miehekseen? Kuinka annetaan moisten kiertää maita ja mantereita! Haluaisi konna kiskoa molemmat etuhampaani! Johan minusta tulisi kauhean näköinen! Tukka kasvaa uudelleen, mutta hampaat! Ah! sitä kamalaa miestä! Mieluummin syöksyn päistikkaa katuun viidennestä kerroksesta! Hän sanoi olevansa tavattavissa tänä iltana Hopealaivan majatalossa".
"Ja mitä hän tarjosi?" kysyi Marguerite.
"Kaksi napoleonia".
"Neljäkymmentä frangia siis".
"Niin", sanoi Fantine, "neljäkymmentä frangia".
Hän vaipui ajatuksiinsa työnsä ääressä. Neljännestunnin kuluttua heitti hän ompeleensa käsistään ja meni jälleen rappusille lukemaan Thénardierein kirjettä.