"Eikö hevonen voi lähteä paluumatkalle huomenaamulla?"
"Ei millään lailla, herra! Sen täytyy levätä ainakin kaksi päivää".
Hän kysyi:
"Eikö tämä ole postiasema?"
"Kyllä, herra".
Emäntä vei hänet konttorihuoneeseen. Hän näytti passinsa ja tiedusteli, oliko mahdollista palata samana yönä postivaunuissa Montreuil-sur-Meriin; paikka ajajan vieressä osui juuri olemaan vapaana; hän tilasi sen ja maksoi heti. — "Herra", sanoi konttoristi, "muistakaa olla täällä täsmälleen kello yksi aamulla".
Suoritettuaan nämä asiat poistui hän majatalosta ja alkoi kävellä kaupungilla.
Hän ei tuntenut Arrasia, kadut olivat pimeät, ja hän kulki sattuman kauppaa. Mutta hän näytti itsepintaisesti karttavan kysymästä ohikulkijoilta tietä. Hän kulki pienen Crinchonin joen yli ja eksyi sitten ahtaiden katujen sokkeloihin. Muuan kaupunkilainen käyskenteli lyhty-tuikku kädessään. Hetkisen epäröityään päätti hän kuitenkin kääntyä tämän kaupunkilaisen puoleen, pälyiltyään ensin joka haaralle, ikäänkuin peläten, että joku sattuisi kuulemaan kysymyksen, jonka hän aikoi tehdä.
"Herra", sanoi hän, "missähän täällä on oikeustalo?"
"Ette ole kai kaupungista kotoisin, herra", vastasi puhuteltu, vanhanpuoleinen mies; "no tulkaahan jäljissäni. Minun tieni vie juuri oikeustalon sivu, eli maaherran palatsin sivu. Sillä varsinainen oikeustalo on nykyään korjauksen alaisena, joten oikeus istuu tilapäisesti maaherran palatsissa".