"Teidän Ylhäisyytenne, ettehän toki tehne sitä".
"Siellä on, siellä vuoristossa", puheli piispa, "eräs vaatimaton, pikkuruinen seurakunta, jota en ole käynyt katsomassa kolmeen vuoteen. He ovat hyviä ystäviäni, sävyisiä kunniallisia paimenia. Kolmestakymmenestä paimentamastaan vuohesta on yksi heidän omansa. He valmistavat sangen sieviä erivärisiä villanauhoja ja soittelevat vuoristosävelmiä pienillä kuusiläpi-huiluilla. On tarpeen puhua heille tuolloin tällöin hyvästä Jumalastakin. Mitä ajattelisivatkaan he piispasta, joka pelkää? Mitä sanoisivatkaan, ell'en menisi sinne?"
"Mutta rosvot, Teidän Ylhäisyytenne?"
"Sepä se", sanoi piispa, "nythän muistankin. Olette oikeassa. Minä voin tosiaankin tavata heidät. Lieneepä tarpeellista puhua heillekin Herrasta Jumalasta".
"Mutta, Teidän Ylhäisyytenne, sehän on ryövärijoukkio! Hehän ovat lauma susia!"
"Herra kunnanvanhin, ehkäpä Jeesus on pannut minut juuri tämän lauman paimeneksi. Kuka voi arvata kaitselmuksen tiet?"
"Teidän Ylhäisyytenne, he ryöstävät Teidät putipuhtaaksi".
"Minullahan ei ole mitään otettavaa".
"He tappavat Teidät".
"Vanhan papinkähnyksen, joka kulkea köntystää rukouksiaan mutisten?
Kaikkia vielä! Mitäpä hänestä?"