"Te olette tappanut tämän naisen!"
"Lopettakaamme!" huusi Javert raivoissaan. "En minä ole tullut tänne puheita kuuntelemaan. Heittäkäämme kaikki joutavat. Vahti odottaa alhaalla. Matkaan heti, tai tahdotteko käsiraudat!"
Huoneen nurkassa oli muuan vanha, ränsistynyt rautasänky, jota sisaret käyttivät leposijanaan valvoessaan sairaiden luona. Jean Valjean astui tämän sängyn luo, irrotti siitä silmänräpäyksessä jo kovin hontelon pääpuolen, mikä oli hyvin helppo tehtävä hänen voimilleen, tarttui kourin vahvimpaan rautatankoon ja mitteli katseillaan Javertia. Javert peräytyi ovelle.
Rautatanko kädessään astui Jean Valjean hitaasti Fantinen vuodetta kohti. Saavuttuaan sen ääreen kääntyi hän ympäri ja sanoi Javertille tuskin kuuluvalla äänellä:
"Annan teille sen neuvon, ett'ette häiritse minua tällä hetkellä".
Varmaa on, että Javert vapisi.
Hän ajatteli ensin lähteä hakemaan vahtia, mutta Jean Valjean voi sillä välin luikkia tiehensä. Hän jäi siis huoneeseen, tarttui keppiinsä alapäästä kiinni ja nojasi ovenpieleen, hellittämättä Jean Valjeania silmistään.
Jean Valjean laski kyynärpäänsä sängyn pielustalle, nojasi otsaansa käteensä ja katseli liikkumatonna lepäävää Fantinea. Hän jäi tähän asentoon puhumattomaksi, hievahtamattomaksi, ajattelematta varmaankaan enää mitään tämän maailman asioita. Hänen kasvoillaan ja hänen asennossaan näkyi enää vain sanomattoman säälin ilme. Hetkisen näin tuijoteltuaan kumartui hän Fantinen puoleen ja alkoi puhella hänelle hiljaa.
Mitä sanoi hän Fantinelle? Mitä saattoi sanoa tämä mies, joka oli kadotukseen ja kiroukseen tuomittu, tälle naiselle, joka oli kuollut? Mitä hän puhui? Ei kukaan ihminen maan päällä sitä kuullut. Kuuliko sitten kuollut hänen sanansa? Niitä on liikuttavia harhaluuloja, jotka ovat ehkä ylevintä todellisuutta. Varmaa kuitenkin on että sisar Simplice, ainoa tapahtuman todistaja, on usein kertonut selvään nähneensä sillä hetkellä, jolloin Jean Valjean puhui Fantinen korvaan, kohoovan näille kalpeille huulille ja näihin hämäriin, haudan hämmästystä kuvastaviin silmiin sanoin selittämättömän, kirkkaan hymyn.
Jean Valjean tarttui molemmin käsin Fantinen päähän ja laski sen tyynylle hellävaroen kuin äiti lapsensa pään, veti kiinni hänen paitansa rihman ja työnsi huolellisesti hänen hivuksensa päähineen alle. Sitten sulki hän kuolleen silmät.