Hän astui sisään. Kaikki miehet, jotka olivat juomisen touhussa, käännähtivät katsomaan. Häntä tirkisteltiin kotvan aikaa hänen irrottaessaan laukkuaan.
Isäntä sanoi hänelle: "Tuossa loimuaa tuli. Illallinen kiehuu padassa.
Tulkaahan lämmittelemään, kuomaseni".
Hän istahti lieden ääreen. Hän ojensi väsymyksestä kangistuneet jalkansa tuleen päin. Padasta levisi miellyttävä tuoksu. Kaikki, mitä hänen kasvoistaan saattoi erottaa syväänpainetun lakin alta, osotti jonkunlaista hämärää hyvän olon tunnetta, johon sekottui alituisten kärsimysten sydäntäsärkevä sävy.
Hänen kasvojensa ääriviivat näyttivät sivulta päin katsottuina lujilta, voimakkailta ja murheellisilta. Muutenkin olivat hänen piirteensä kummanlaiset: ensi alussa näyttivät ne nöyriltä mutta lopulta saivat ne ankaran juhlallisen ilmeen. Silmä tuikki kulmakarvojen alta kuin tuli risukasasta.
Mutta pöydän ääressä istuvain miesten joukossa oli muuan kalakauppias, joka oli ennen Chauffaut-kadun kapakkaan päätymistään käynyt viemässä hevosensa Labarren talliin. Salliman oikku satutti niinkin, että hän oli aamulla jo kohdannut tämän samaisen epäilyttävän näköisen muukalaisen Bras d'Assen ja … (nimen olen unohtanut; luulen kuitenkin sen olleen Escoublon) välillä. Tämä mies oli vielä hänet kohdatessaan, ylen väsyneeltä kun näytti, pyytänyt päästä tarakkaan, mihin kalakauppias oli vastannut hoputtamalla hevosensa nopeampaan hölkkään. Tämä kalakauppias oli puoli tuntia aikaisemmin ollut siinä joukossa, joka ympäröi Jacquin Labarrea, ja oli itsekin kertonut aamuisen vastenmielisen kohtauksensa Colbaan Ristin väelle. Hän antoi paikaltaan salaisen merkin kapakan isännälle. Isäntä tuli hänen luokseen. He vaihtoivat muutamia sanoja matalalla äänellä. Mies oli taas vaipunut mietteihinsä.
Kapakan isäntä meni lieden luo, löi äkkiä kätensä miehen olkapäälle ja sanoi:
"Mene heti tiehesi täältä".
Vieras käännähti ja vastasi lempeästi:
"Vai niin! Tekin siis tiedätte?"
"Tiedän".