"Aamen", tokaisi Fauchelevent, joka vähääkään hämmentymättä pääsi tällä aamenellaan pälkähästä joka kerta kun ei ymmärtänyt latinaa.
Ihminen, jonka on liian kauvan täytynyt olla vaiti, ei pidä kuulijakunnallaan väliä. Sinä päivänä, jolloin puhetaidon opettaja Gymnastoras pääsi vankilasta, tunsi hän polttavaa halua saada vihdoinkin purkaa kaikki nokkelat käänteensä ja ajatusjohdattelunsa ruumiistaan, pysähtyi ensimäisen puun eteen, jonka tapasi, piti sille pitkän puheen ja koki kaikin keinoin voittaa sen vakaumuksen puolelleen. Päänunna, joka hänkin oli vaiteliaisuussäännön alainen ja jonka varastot olivat myöskin ennättäneet täyttyä kukkuroilleen, nousi seisomaan ja alkoi puhua nopeasti ja tulvailemalla kuin sulkeistaan vapautettu virta:
"Minulla on oikealla puolellani Benedikt ja vasemmalla Bernhard. Kuka oli Bernhard? Clairvauxin ensimäinen päämunkki. Bourgognelainen Fontaines on siunattu seutu, koska se näki hänen syntyvän. Hänen isänsä nimi oli Técelin ja hänen äitinsä Alèthe. Hän alkoi Citeauxissa ja päätyi Clairvauxiin. Wilhelm de Champeaux, Châlon-sur-Saônen piispa määräsi hänet päämunkiksi. Hänellä oli kaikkiaan seitsemänsataa kokelasta ja hän perusti yhteensä satakuusikymmentä luostaria. Hän kukisti Abeilardin Sensin kirkolliskokouksessa v. 1140 sekä Pietari Bruysin ja hänen oppilaansa Henryn ynnä lisäksi erään lahkokunnan, jonka tunnustajia sanottiin apostolisiksi. Hän solmi sanoissa Arnold de Brescen, masensi munkki Raoulin, juutalaisteurastajan, hallitsi Reimsin kirkolliskokousta v. 1148, tuomitutti Gilbert de la Poreen, Poitiersin piispan, samoin kuin Éon de l'Étoilenkin, sovitti ruhtinasten riidat, opetti nuorta kuningas Ludvigia, neuvoi paavi Eugenius III:tta, järjesti temppeliherrain ritarikunnan, saarnasi ristiretkeä, teki kaksisataaviisikymmentä ihmetyötä eläessään, niistä yhtenä ainoana päivänä kolmekymmentäyhdeksän. Kuka oli Benedikt? Hän oli Monte Cassinon patriarkka. Hän oli toinen pyhän luostarilaitoksen perustaja, länsimaiden Basilius. Hänen perustamastaan veljeskunnasta on lähtenyt neljäkymmentä paavia, kaksisataa kardinaalia, viisikymmentä patriarkkaa, tuhatkuusisataa arkkipiispaa, neljätuhattakuusisataa piispaa, neljä keisaria, kaksitoista keisarinnaa, neljäkymmentäkuusi kuningasta, neljäkymmentäyksi kuningatarta, kolmetuhattakuusisataa pyhimystä, ja se on ollut olemassa tuhatneljäsataa vuotta. Yhtäällä pyhä Bernhard. Toisaalla terveyslautakunnan tarkastusmies! Yhtäällä pyhä Benedikt. Toisaalla poliisi! Valtio, terveyslautakunta, hautaustoimisto, määräykset, hallitukset, mitä meidän on niistä välittäminen? Tokkohan kukaan ohikulkija paheksisi tapaa, jolla meitä kohdellaan? Meillä ei ole edes oikeutta lahjoittaa tomuamme Jeesukselle Kristukselle! Teidän terveyslautakuntanne on vallankumouksen keksintöjä. Jumala tehdään poliisista riippuvaksi, sellainen on aika, jossa elämme. Vaiti, Fauvent!"
Fauchelevent ei ollut oikein omilla asioillaan tämän ryöpyn kestäessä.
Mutta päänunna jatkoi:
"Luostarin oikeutta omalla tavalla haudata kuolleensa ei epäile kukaan. Vain hurjan kiihkon sokaisemat harhauskoiset voivat sen kieltää. Me elämme kauhistuttavan sekasorron aikaa. Siitä ei ole aavistustakaan, mitä pitäisi tietää, mutta siitä ollaan kyllä selvillä, minkä pitäisi ainiaaksi jäämän pimeyden peittoon. Raakuus, typeryys ja jumalattomuus vallitsevat. Tänä aikana on ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä eroitusta pyhän Bernhardin ja erään n.k. Köyhien Katolilaisten Bernhardin välillä, joka oli vain tavallinen maalaispappi ja joka eli kolmannellatoista vuosisadalla. Muutamat menevät pyhyyden häväisemisessään niinkin pitkälle, että vertaavat Ludvig XVI:n mestauslavaa Jeesuksen Kristuksen ristiin. Ja kuitenkin oli Ludvig XVI vain kuningas. Mitä siis enää Jumalasta välitetään! Ei ole enää oikeata eikä väärää, ei hurskaita eikä jumalattomia. Voltairen nimi kyllä tunnetaan, mutta Cesar de Busista ei tiedetä mitään. Ja kuitenkin on Cesar de Bus autuas ja Voltaire kirottu. Viimeinenkin arkkipiispa, Périgordin kardinaali, ei tiennyt edes, että Kaarle de Gondren seurasi Berulleä, että Frans Bourgoin seurasi Gondrenia, että Johannes Frans Senault seurasi Bourgoinia ja että Sainte-Marthen isä seurasi Johannes Frans Senaultia. Tunnetaan kyllä isä Cotonin nimi, ei siksi, että hän oli yksi rukous-isäin veljeskunnan kolmesta perustajasta, vaan siksi, että hugenottikuningas Henrik IV muodosti hänen nimestään kirosanansa. Mikä tekee pyhän Frans de Salesin miellyttäväksi maailman silmille, on se seikka, että hän tapasi harjoittaa petosta pelissä. Ja sitten hyökätään uskonnon kimppuun. Miksi? Koska on ollut olemassa huonoja pappeja, koska Sagittarius, Gapin piispa, oli Salonen, Embrunin piispan veli ja koska molemmat seurasivat Mommolia. Mitä se tekee? Estääkö se Martinus Toursilaista olemasta pyhimys ja antamasta viittansa puoliskoa kerjäläiselle? Vainotaan pyhimyksiä. Suljetaan silmät totuudelta. Pimeässä kulkeminen on tullut tavaksi. Verenhimoisimpia petoja ovat sokeat pedot. Kukaan ei enää tosissaan ajattele helvettiä. Ah sitä ilkeätä kansaa! Kuninkaan puolesta merkitsee nykyään samaa kuin vallankumouksen puolesta. Nykyään ei enää tunneta velvollisuuksia ei eläviä eikä kuolleita kohtaan. On kielletty kuolemasta hurskaasti. Hautaaminenkin on vain tavallinen virka-asia. Kaikki tämä kauhistaa ja surettaa. Pyhä Leo II kirjoitti varta vasten kaksi kirjettä, toisen Pietari Notariolle, toisen länsigoottien kuninkaalle, evätäkseen ja vastustaakseen vainajia koskevissa asioissa maaherran määräämisoikeutta ja keisarin ylivaltaa. Gautier, Châlonsin piispa, ei samassa kysymyksessä antanut perää Otolle, Bourgognen herttualle. Muinoin olikin maallinen virkavalta siitä seikasta meidän kanssamme yhtä mieltä. Ennen oli meillä sijamme neuvospöytien ääressä, missä maallisiakin asioita ratkaistiin. Citeauxin päämunkki, veljeskunnan kenraali, oli vakinaisena neuvoksena Bourgognen parlamentissa. Ja niin me teimme kuolleillemmekin mitä tahdoimme. Eikö pyhän Benediktinkin ruumis lepää Fleuryn luostarissa, jota nimitetään Saint-Benoît-sur-Loireksi, vaikka pyhä Benedikt kuoli Italiassa Monte Cassinossa, lauvantaina 21 päivänä maaliskuuta vuonna 543? Sitä vastaan ei voida väittää. Minä kauhistun lahkolaisia, minä vihaan kirkon vastustajia, minä inhoan kerettiläisiä, mutta enemmän minä vielä inhoaisin jokaista, joka uskaltaisi sanoa minun olevan väärässä. Tarvitsee vain lukea Arnold Wionia, Gabriel Buceliniä, Trithemeä, Maurolicusta ja don LLukas Acherylaista."
Päänunna hengähti ja kääntyi sitten Faucheleventin puoleen:
"Isä Fauvent, se on siis sovittu?"
"Minä tottelen."
"Hyvä on."
"Minä teen kaikkeni luostarin hyväksi."