Jean Valjeanin huulilla väreili omituinen hymy, hymy, joka oli kuin talvisen taivaan valju kajastus.
"Muistattehan, Fauchelevent, sanoneenne: Äiti Ristiinnaulitseminen on kuollut, sekä minun lisänneen: Ja ukko Madeleine on haudattu. Nyt se kävisi toteen."
"Te kai pilailette, Te kai laskette leikkiä?"
"Puhun aivan tosissani. Täältähän on pakko päästä pois?"
"Epäilemättä."
"Pyysin Teitä hankkimaan minullekin korin ja peitteen."
"Entä sitten?"
"Kori tulee olemaan kuusta ja peite musta vaate."
"Eipä, valkea vaate. Nunnat haudataan aina valkeissa."
"Olkoon sitten valkea."