Tätä puuta vastapäätä — puu oli tammi — kasvoi kirveeniskujen jäljiltä sairasteleva kastanjapuu. Haavojen peitteeksi oli naulattu sinkkilevy. Mies kohosi varpailleen ja kosketti sitä sinkkilevyäkin.
Sitten käyskenteli hän jalkojaan lyöden muutamaan kertaan puun ja kivikasan väliä, aivan kuin päästäkseen selville, oliko maata hiljattain liikutettu.
Sen tehtyään tähysteli hän tutkivasti ympärilleen ja jatkoi sitten kulkuaan metsän läpi.
Tämä sama mies oli kohdannut Cosetten.
Astellessaan pikkumetsää Montfermeiliin päin oli hän tavannut pienen varjon nyyhkyttäen ponnistelemasta, laskemasta taakkaansa maahan, taas nostamasta sitä kohoksi ja yrittämästä uudelleen liikuttaa sitä eteenpäin. Hän oli käynyt lähemmäksi ja havainnut varjon pieneksi lapseksi, joka kantoi suunnatonta vesisankoa. Silloin oli hän astunut lapsen luo ja tarttunut hiljaa sankaan.
7.
Cosette astelee pimeässä tuntemattoman miehen rinnalla.
Cosette ei pelästynyt, siitähän jo mainitsimme.
Mies alkoi puhutella häntä. Hänen äänensä oli vakava ja hyvin matala.
"Lapsukaiseni, taakkasi on kovin raskas."