— Mikä hävyttömyys todellakin! Kellonsoittaja ryöstämässä tyttöä aivan kuin joku varakreivi! Moukka salaa metsästämässä aatelismiesten mailla! Kylläpä onkin jo liikaa! Ja hän onkin saanut maksaa sen kalliisti. Mestari Pierrat Torterue on kovakätisin tallirenki, mikä milloinkaan on ketään lurjusta piessyt, ja minä vakuutan sinulle, jos se sinua huvittaa, ettei sinun kellonsoittajasi ehjin nahoin hänen käsistään päässyt.
— Mies parka! sanoi mustalaistyttö, jonka mieleen nämä sanat toivat muiston näystä mestauslavalla.
Kapteeni purskahti nauramaan.
— Koira vieköön! On siinäkin sääli yhtä hyvin paikallaan kuin töyhtö sianhännässä! Tahdonpa olla paksumahainen kuin paavi, jos…
Hän keskeytti äkkiä.
— Anteeksi, hyvät naiset! Luulenpa, että olin sanoa jotakin hupsua.
— Hyi, herrani! sanoi Gaillefontaine.
— Hän puhuu tuolle olennolle hänen omaa kieltään! lisäsi puoliääneen Fleur-de-Lys, jonka harmi kasvoi hetki hetkeltä. Eikä se suinkaan vähentynyt siitä, että hän näki kapteenin ihastuneena mustalaistyttöön ja ennen kaikkea itseensä käännähtävän kantapäillään ja toistavan sotilaallisen karkealla ja naiivilla kohteliaisuudella:
— Kaunis tyttö, kunniani kautta!
— Kovin hullussa asussa, sanoi Diane de Christeuil nauraen ja näyttäen kauniita hampaitaan.