— Minkä tähden, Febus?
— Ettei mustalaistyttö huomaisi minua.
— Mikä mustalaistyttö?
— Se, jolla on vuohi.
— Esmeralda?
— Hänpä niinkin, Jehan. En koskaan muista hänen hitonmoista nimeään. Astutaan rivakammin, hän voi tuntea minut. En halua, että tyttö puhuttelisi minua kadulla.
— Tunnetteko sitten hänet, Febus?
Tällöin näki arkkidiakoni Febuksen naurahtavan ja kumartuvan kuiskaamaan jotain Jehanin korvaan. Sitten Febus purskahti nauruun ja kohotti päätään voitonriemuisena.
— Tosiaanko? kysäisi Jehan.
— Sieluni autuuden kautta! sanoi Febus.