Muuan mies asteli kuitenkin alati tuon meluisen kapakan edessä katsahtaen aina sinne sisään eikä loitonnut siitä pitemmälle kuin vartija vahtikopiltaan. Hänen viittansa peitti miltei kokonaan hänen kasvonsa. Hän oli ostanut tämän viitan eräältä kaupustelijalta Eevan omenan lähistöllä arvatenkin suojaksi maaliskuun illan kylmyyttä vastaan tai ehkä pukunsa peitteeksi. Silloin tällöin hän pysähtyi hikisen, lyijypuiteruutuisen ikkunan eteen, kuunteli, katseli sisälle ja polki jalkaansa.
Vihdoin kapakan ovi aukeni. Sitä hän näytti odottavankin. Kaksi juomaveikkoa astui sieltä ulos. Ovesta virtaava valo valaisi hetken heidän iloisia kasvojaan. Viittaan pukeutunut kätkeytyi heti erääseen porttikäytävään kadun toiselle puolelle.
— Perkele! sanoi toinen humalaisista. — Kello on lyönyt seitsemän.
Se on minun kohtausaikani.
— Sanon teille, virkkoi toinen sammaltaen, — etten asu Rumainsanainkadulla, indignus qui inter mala verba habitat. [Kehno, ken asuu rumain sanain keskellä.] Asun Jean-Pain-Mollet-kadun varrella, in vico Johannis-Pain-Mollet. — Olette pöllömpi kuin yksisarvinen, jos sanotte vastaan. — Kun kerran on noussut karhun selkään, mitä minä enää pelkään, mutta te pidätte makeisista, kuten Saint-Jacques de l'Hôpital.
— Jehan, ystäväni, te olette hutikassa, sanoi toinen.
Toinen vastasi hoiperrellen:
— Teitä huvittaa vain sanoa niin, Febus, mutta on todistettu, että
Platonilla on metsästyskoiran profiili.
Lukija on epäilemättä jo tuntenut reimat ystävämme kapteenin ja ylioppilaan. Heitä pimeässä tähystelevä mieskin näytti tunteneen heidät, sillä hän seurasi hitain askelin niitä mutkia, joita ylioppilas pakotti kapteeninkin kulkemaan, joka tottuneempana juomarina oli hyvässä kunnossa. Kuunnellen heitä tarkkaavasti viittaniekka saattoi kuulla kokonaisuudessaan seuraavan mielenkiintoisen keskustelun:
— Hitto soikoon! Koettakaahan astella tanakampana, herra kandidaatti. Tiedättehän, että minun täytyy erota teistä. Kello on seitsemän. Minulla on kohtaus naisen kanssa.
— Jättäkää minut sitten! Näen tähtiä ja tulenliekkejä. Te olette kuin Dampmartinin linna, joka on pakahtua nauruun.