— Viis siitä, vaikka paholainen ohi ajaessaan ottaisi sinut kärryilleen! sanoi hän nukahtaneelle ylioppilasraukalle ja meni matkoihinsa.
Viittaniekka, joka oli heitä vaanien seurannut, pysähtyi hetkeksi ylioppilaan ääreen neuvottomana, mutta sitten hän syvään huoaten lähti kapteenin jälkeen.
Mekin jätämme Jehanin nukkumaan tähtien rauhalliseen tuikkeeseen ja seuraamme heitä, jos lukija suvaitsee.
Kääntyessään Rue Saint-André-des-Arcs'ille huomasi kapteeni Febus, että joku seurasi häntä. Kääntäessään sattumalta katseensa hän huomasi jonkun varjon hiipivän hänen jäljessään seinustaa pitkin. Hän pysähtyi, varjo pysähtyi. Hän lähti liikkeelle, varjo lähti liikkeelle. Se ei häntä paljonkaan huolestuttanut.
— Pah! eihän minulla ole soutakaan, hän virkkoi itsekseen.
Collège d'Autunin julkisivun kohdalla hän pysähtyi. Tässä koulussa hän oli laskenut pohjan sille, mitä hän nimitti opinnoikseen, ja vallattomaan koululaistapaan, jonka hän oli omaksunut, hän ei milloinkaan kulkenut tämän talon ohi kohtelematta portaalin oikealla puolella olevaa kardinaali Pierre Bertrandin kuvapatsasta samalla hävyttömyydellä, jota Priapus niin katkerasti valittaa Horatiuksen satiirissa Olim truncus eram ficulnus. Hän oli kohdellut sitä sellaisella innolla, että päällekirjoitus Eduensis episcopus oli käynyt miltei näkymättömäksi. Hän seisahtui siis tapansa mukaan patsaan eteen. Katu oli aivan autio. Kun hän taas veltosti sitoi kurenauhojaan, pää taapäin retkallaan, hän näki varjon lähestyvän häntä hitain askelin, niin hitain, että hän ehti huomata, että varjolla oli viitta ja hattu. Saavuttuaan hänen eteensä se pysähtyi ja jäi seisomaan vielä liikkumattomampana kuin kardinaali Bertrandin patsas. Se kiinnitti kuitenkin Febukseen parin tuikeita silmiä, joista tuikki sama epämääräinen hohde kuin kissansilmistä pimeässä.
Kapteeni oli rohkea mies, eikä olisi suuria välittänyt jostakin miekkakätisestä lurjuksesta. Mutta tämä liikkuva kuvapatsas, tämä kivettynyt ihminen sai hänen verensä hyytymään. Hänen mieleensä muistui sekavasti jokin siihen aikaan suusta suuhun kulkeva kertomus jostain kummituksesta, joka öisin vaelsi ympäri Pariisin katuja. Hän seisoi hetken hämmästyneenä, mutta yritti sitten nauraa.
— Herra, jos olette varas, kuten toivon, näytätte minusta haikaralta, joka hyökkää pähkinänkuoren kimppuun. Olen köyhtynyttä sukua, rakkaani. Kääntykää tuonne sivulle. Tämän koulun kappelissa on palanen oikeata ristiä ja hopeaa.
Varjon käsi pisti esiin viitan alta ja tarttui Febuksen käteen kuin kotkankynnet. Samalla varjo puhui:
— Kapteeni Febus de Châteaupers.