— Confiteor. [Tunnustan.]
— Jonka nimi on?
— Esmeralda, sanoi Febus rivakasti. Koko hänen huolettomuutensa oli palannut.
Tämän nimen kuultuaan ravistivat varjon kynnet raivokkaasti Febuksen käsivartta.
— Kapteeni Febus de Châteaupers, sinä valhettelet!
Joka sinä hetkenä olisi voinut nähdä kapteenin punaisiksi sävähtänein kasvoin hypähtävän taaksepäin niin rajusti, että hän sai käsivartensa vapaaksi sitä pitelevistä pihdeistä, sekä hänen ylpeän ilmeensä hänen viedessään kätensä miekankahvaan ja tämän suuttumuksen edessä viittaniekan tuiman liikkumattomuuden, hänet olisi vallannut kauhuntunne. Siinä oli Don Juanin ja kuvapatsaan taistelua.
— Kristus ja saatana! huusi kapteeni. — Siinä oli sana, joka harvoin tapaa Châteaupersin korvaa! Uskallatko vielä toistaa sen?
— Sinä valhettelet! sanoi varjo kylmästi.
Kapteeni puri hammasta. Varjon, kummittelut, taikauskon, kaiken hän unohti hetkessä. Hän näki vain miehen ja tunsi häväistyksen.
— Sepä nähdään! hän sammalsi raivon tukahuttamalla äänellä. Hän veti miekkansa ja huusi vapisevalla äänellä, sillä viha samoin kuin pelkokin saa äänen värähtelemään: — Tässä! heti paikalla! miekka esille! miekka! vuotakoon veri katukiville!