— Sinä olet sankarin miekka. Minä rakastan kapteeniani. Febus käytti taas tilaisuutta hyväkseen painaakseen hänen kauniille taipuneelle kaulalleen suudelman, joka sai tytön säpsähtämään ja punastumaan kirsikan heleäksi. Pappi puri hammasta pimeässä.
— Febus, jatkoi mustalaistyttö, — sallikaa minun pyytää teiltä jotakin. Astelkaahan vähän, että oikein näen teidän komeutenne ja kuulen kannustenne kilinän. Miten kaunis te olettekaan!
Kapteeni nousi tehdäkseen hänelle mieliksi noituen häntä tyytyväisenä hymyillen:
— Olettepa lapsellinen! — Mutta oletteko nähnyt minua juhlapuvussa?
— Oh! en, vastasi tyttö.
— Se vasta on kaunis!
Febus istuutui jälleen hänen viereensä, mutta paljon lähemmäksi kuin ennen.
— Kuulkaahan, rakkaani… Mustalaistyttö sipaisi häntä muutaman kerran keveästi suulle sievällä kätösellään, veitikkamaisen suloisen ja hilpeän lapsellisesti.
— Ei, ei, en tahdo kuulla. Rakastatteko minua? Tahdon, että sanotte minulle, rakastatteko minua.
— Rakastanko teitä, elämäni enkeli! huudahti kapteeni notkistaen toisen polvensa. Elämäni, vereni, sieluni, kaikki on sinun, kaikki sinua varten. Minä rakastan sinua, enkä ole rakastanut ketään muuta kuin sinua.