— Kuolemaan.
— Oh! sanoi tyttö, tuleeko se pian?
— Huomenna.
Hänen päänsä, joka oli kohonnut iloisesti, painui takaisin rinnalle:
— Siihen on vielä pitkä aika! hän kuiskasi. Miksi eivät he jo tänään?
— Te olette siis kovin onneton? kysyi pappi hetken vaitiolon jälkeen.
— Minua viluttaa kovin, vastasi tyttö.
Hän kiersi käsivartensa jalkainsa ympäri, kuten aina tekevät onnettomat, joita palelee, ja kuten jo olemme nähneet Rolandin tornin erakon tekevän, ja hänen hampaansa kalisivat.
Pappi näytti tarkastelevan viitan hupun alta vankityrmää.
— Ilman valoa! ilman tulta! ilman vettä! tämähän on kauheaa!