Gringoire oli kovin harmissaan. Toinnuttuaan ensi hämmästyksestään, hän huuteli kerran toisensa jälkeen näyttelijöille: "Jatkakaa! Jatkakaa hiidessä!" luomatta pelkästä halveksumisesta edes katsetta keskeyttäjiin.
Samassa hän tunsi jonkun nykäisevän häntä takinliepeestä. Hän kääntyi hiukan harmistuneena ja hänen oli vaikea hymyillä, mutta hän yritti kuitenkin. Gisquette la Genciennen kaunis käsi siellä tällä tavalla kaiteen läpi herätti hänen huomiotaan.
— Vieläkö ne jatkavat, herra? tyttö kysyi.
— Luonnollisesti, Gringoire vastasi loukkaantuneena kysymyksestä.
— Tahtoisitteko sitten ystävällisesti selittää minulle…
— Mitä ne aikovat sanoa? ehätti Gringoire. — Sangen mielelläni!
Kuunnelkaahan.
— Ei, Gisquette sanoi, ei sitä, vaan mitä ne ovat sanoneet tähän asti.
Gringoire hätkähti aivan kuin joku olisi häntä naskalilla pistänyt.
— Hitto vieköön tuon tyhmän kaakattavan kanan! hän mutisi hampaittensa välitse.
Tästä hetkestä Gisquette oli vajonnut perin alhaalle hänen silmissään.