— Rupea kulkuriksi.
Jehan kumarsi syvään ja lähti viheltäen astumaan alas luostarin portaita.
Kun hän luostarin pihalla meni veljensä kammion ikkunan ohitse, kuuli hän sen aukeavan, kohotti päänsä ja näki arkkidiakonin ankarat kasvot ikkuna-aukossa.
— Mene hornantuuttiin! sanoi dom Claude, tässä viimeiset rahat, mitkä minulta saat.
Ja samassa pappi paiskasi Jehania kukkarolla niin, että hänen otsaansa nousi aika kuhmu. Ylioppilas koppasi kukkaron ja lähti tiehensä harmistuneena mutta tyytyväisenä aivan kuin koira, jota nakellaan ydinluilla.
III. Eläköön ilo!
Lukija ei liene unohtanut, että osa Ihmeiden pihaa rajoittui kaupungin vanhaan ympärysmuuriin, jonka tornit näihin aikoihin alkoivat pahasti rappeutua. Yhden torneista kulkurit olivat valinneet nautiskelujensa tyyssijaksi. Alimmassa tornisalissa oli kapakka, ja muu osa oli muuna huoneistona. Tämä torni oli koko kulkurinpesän vilkkain ja samalla myös iljettävin paikka. Se oli jonkinlainen suunnaton mehiläispesä, joka surisi yötä päivää, öisin, kun koko muu kerjäläispesä nukkui, kun torin reunoilla sijaitsevista mökkirähjistä ei enää näkynyt ainoatakaan valaistua ikkunaa, kun ei enää kuulunut ainoatakaan huutoa noista lukemattomista asunnoista, noista varkaitten, ilotyttöjen ja varastettujen tai aviottomain lasten muurahaispesistä, saattoi aina tuntea tuon iloisen tornin sieltä kuuluvasta remusta ja punertavasta valosta, joka yhtaikaa luukuista, ikkunoista ja muurinhalkeamista loistaen säteili aivan kuin sen kaikista huokosista.
Kellari oli siis kapakkana. Sinne astuttiin matalasta ovesta ja niin kömpelöitä portaita myöten kuin klassillinen aleksandriini. Oven päällä oli osoitekilpenä ihmeellinen töherrys, joka esitti muokkaamatonta maata ja tapettuja kananpoikia ja jossa oli päällekirjoituksena sanaleikki: Sielunkellojen soittajille.
Eräänä iltana, juuri kun kaikissa Pariisin kirkoissa soitettiin iltakelloja, olisivat vartijat, jos he olisivat rohjenneet tunkeutua pelättyyn Ihmeiden pihaan, huomanneet että kulkurikapakassa oli tavallista suurempi metakka, että siellä juotiin ja kiroiltiin tavallista enemmän. Torilla kapakan ulkopuolella liikkui kulkuriryhmiä, jotka innokkaasti puhelivat hiljaisella äänellä, aivan kuin jotakin tärkeätä olisi ollut tekeillä, ja siellä täällä teroitti joku ryysyläinen kyyrysillään ruostunutta miekkaa kiveä vasten.
Itse kapakkahuoneessa olivat viini ja peli niin voimakkaina ajatusten johdattimina kulkurien tämäniltaisissa keskusteluissa, että olisi ollut vaikeata juomarien puheista arvailla, mistä oli kysymys. He olivat vain tavallista riehakkaammalla tuulella, ja jokaisen vyöllä välkkyi jokin vesuri, kirves, suuri lyömämiekka tai vanhan pyssyn rautahaka.