Ei ole mulla, parkitulla, pirulaisten takia, ei uskoa, ei lakia, ei kotia, ei sukua, ei kuningasta, enkä pidä lukua jumalasta!
Tällä välin oli Clopin Trouillefou saanut aseet jaetuksi. Hän lähestyi Gringoirea, joka näytti vaipuneen syviin unelmiin nojaten jalkojaan takan rautaristikkoon.
— Pierre ystävä, sanoi Tunisin kuningas, mitä pirua sinä ajattelet?
Gringoire kääntyi häneen päin surumielisesti hymyillen:
— Pidän tulesta, hyvä korkea herrani. En siitä arkipäiväisestä syystä, että se lämmittää jalkojamme ja kiehuttaa keittomme, vaan siksi, että se suitsee säkeniä. Toisinaan saatan tuntikausia katsella säkeniä. Näen tuhansia seikkoja noissa tähdissä, jotka sinkoilevat lieden mustaan kitaan. Nuokin tähdet ovat maailmoja.
— Perhana sinua ymmärtää, sanoi kulkuri. — Tiedätkö mitä kello on?
— En tiedä, vastasi Gringoire. Clopin meni Egyptin herttuan luo.
— Veli Mathias, tämä yö ei ole oikein suotuisa. Sanotaan kuningas
Ludvig XI:n olevan kaupungissa.
— Sitä suurempi syy temmata sisaremme pois hänen kynsistään, vastasi vanha mustalainen.
— Sinä puhut miehen lailla, Mathias, sanoi Tunisin kuningas. Se käy käden käänteessä. Kirkossa ei ole pelättävissä vastarintaa. Kaniikit ovat jäniksiä, ja meitä on paljon. Tuomarit saavat pitkän nenän tullessaan häntä huomenna noutamaan! Paavin suolien kautta! tuo kaunis tyttö ei saa joutua hirteen!