— Ei! ei! huusivat kaikki ylioppilaat yhdestä suusta. Alas mysteeri! alas!
Mutta Gringoire huusi yhä useamman miehen voimalla:
— Aloittakaa uudelleen! Aloittakaa uudelleen! Nämä huudot herättivät kardinaalin huomion.
— Herra palatsivouti, hän sanoi pitkälle, mustapukuiselle miehelle, joka seisoi jonkin askeleen päässä hänestä, mitä helvetillistä melua nuo vintiöt tuolla pitävät?
Palatsivouti oli jonkinlainen matelija-virkamies, eräänlainen lainopillinen yölepakko, samalla rotta ja lintu, tuomari ja renki.
Hän lähestyi hänen korkea-arvoisuuttaan ja suuresti peläten hänen vihastumistaan sai änkyttäen kerrotuksi kansanjoukon sopimattomasta käyttäytymisestä, miten keskipäivä oli tullut ennen hänen korkea-arvoisuuttaan ja miten näyttelijät oli pakotettu aloittamaan odottamatta hänen korkea-arvoisuutensa tuloa.
Kardinaali purskahti nauramaan.
— Kunniani kautta, yliopiston rehtorin olisi pitänyt tehdä samoin.
Vai mitä sanotte, mestari Rym?
— Herra kardinaali, vastasi Willem Rym, olkaamme iloisia, että olemme päässeet puolesta näytelmästä. Hyödyimmehän sen verran.
— Saavatko nuo vintiöt jatkaa ilveilyään? palatsivouti kysyi.