Olivier jatkoi:
— "… Eräälle puusepälle ikkunoista, vuoteesta, reikätuolista ynnä muista esineistä kaksikymmentä livreä kaksi pariisilaista souta…"
Ääni valitti edelleen:
— Ah! teidän majesteettinne, ettekö kuuntele minua lainkaan? Minä vannon teille, että minä en kirjoittanut kirjettä monseigneur de Guyennelle, vaan herra kardinaali La Balue!
— Puuseppä on kallis, huomautti kuningas. — Siinäkö kaikki?
— Ei, teidän majesteettinne. — "… Eräälle lasinleikkaajalle ikkunaruutujen asettamisesta mainittuun huoneeseen neljäkymmentäkuusi souta kahdeksan pariisilaista denieriä."
— Armahtakaa! teidän majesteettinne. Eikö riitä, että koko minun omaisuuteni on annettu tuomareilleni, hopea-astiani herra de Torcylle, kirjastoni mestari Pierre Doriollelle, seinäverhoni Roussillonin kuvernöörille? Olen viaton. Neljätoista vuotta olen värissyt vilusta rautahäkissä. Armahtakaa, teidän majesteettinne! se palkitaan teille taivaassa.
— Mestari Olivier, sanoi kuningas, kaiken kaikkiaan?
— "Kolmesataakuusikymmentäseitsemän livreä kahdeksan souta kolme denieriä pariisilaista rahaa."
— Pyhä Neitsyt! huudahti kuningas. Siinäpä hävytön häkki! Ja hän tempasi luettelon mestari Olivier'n käsistä ja alkoi itse laskea sormillaan tarkastaen vuoroin häkkiä, vuoroin luetteloa. Silloin kuultiin vangin nyyhkyttävän. Se teki kamalan vaikutuksen, ja läsnäolijat katsahtivat kalveten toisiinsa.