— Vaikene! sanoi kuningas kahden lääkejuomakulauksen välillä. Sinä vaivaat meidän päätämme loruillasi.
Tristan l'Hermite lähestyi Gringoirea ja osoitti häntä sormellaan:
— Teidän majesteettinne, hirtetäänkö tämäkin? Ne olivat ensimmäiset sanat, mitkä hän lausui:
— Noh! vastasi kuningas välinpitämättömästi. Enpä tiedä, mikä siitä estäisi.
— Minäpä tiedän paljonkin, minä! sanoi Gringoire.
Filosofimme oli tänä hetkenä oliivia viheriämpi. Kuninkaan kylmästä ja välinpitämättömästä ilmeestä hän huomasi, että hänen ainoa pelastuksensa oli hyvin korkealentoisissa sanoissa, ja heittäytyen Ludvig XI:n jalkoihin hän huudahti epätoivoisesti viittoillen:
— Teidän majesteettinne! suvaitkaa kuunnella minua. Teidän majesteettinne! älkää murskatko ukkosella niin vähäpätöistä oliota kuin minua! Jumalan valtava salama ei iske vuohenkaaliin. Teidän majesteettinne, olette ylen korkea ja mahtava hallitsija, säälikää kunniallista miesraukkaa, joka yhtä vähän kykenee saamaan aikaan meteliä kuin jääpuikko iskemään kipinää! Kaikkein armollisin majesteetti, hyväntahtoisuus on sekä leijonan että kuninkaan hyve. Voi! ankaruus vain vieroittaa mieliä, rajut tuulenpuuskat eivät voi riuhtaista kulkijalta viittaa, mutta aurinko lämmittää häntä säteillään vähitellen siihen määrään, että saa hänet riisuutumaan paitasilleen. Teidän majesteettinne, te olette aurinko. Minä vakuutan teille, korkea herrani ja kuninkaani, etten ole mikään kulkuri, varas tai hurjastelija. Kapina ja rosvous eivät kuulu Apollon pojille. Minä en ole niitä, jotka syöksyvät niihin pilviin, joista kapinan ukkonen jyrähtelee. Olen teidän majesteettinne uskollisia alamaisia. Yhtä arka kuin miehen on oltava vaimonsa kunniasta, yhtä kiitollinen kuin pojan on oltava isänsä rakkaudesta, niin on hyvän alamaisen oltava kuninkaansa kunniasta; hänen pitää kuihtua innosta hänen huoneensa hyväksi ja hänen suuruutensa kohottamiseksi. Kaikki muut intohimot jotka hänet vallannevatkin ovat sulaa hulluutta. Ne ovat valtiolliset mielipiteeni teidän majesteettinne. Älkää siis kyynärpäistä kuluneen pukuni vuoksi arvelko minua kapinoitsijaksi ja rosvoksi. Jos armahdatte minut, teidän majesteettinne, kulutan sen polviltakin rukoillessani Jumalaa joka aamu ja ilta. Voi! en ole suinkaan rikas, se on totta. Olenpa lisäksi hieman köyhäkin. Mutta en silti huono ihminen. Eihän köyhyys ole minun vikani. Jokainenhan tietää, ettei kaunokirjallisuudesta kiskota suuria rikkauksia, ja niillä jotka ovat parhaiten perehtyneet hyviin kirjoihin, ei aina ole takkavalkeaa talvisin. Lainvääristelijät vievät kaikki jyvät, eivätkä jätä muuta kuin oljet muille oppineille ammateille. On olemassa neljäkymmentä sangen mainiota sananlaskua filosofien kuluneesta viitasta. Oh! teidän majesteettinne, lempeys on ainoa valo, joka voi valaista suuren sielun sisintä. Lempeys kantaa soihtua kaikkien muitten hyveitten edellä. Ilman sitä ovat ne sokeita, jotka hapuillen etsivät Jumalaa. Armahtavaisuus, joka on samaa kuin lempeys, synnyttää alamaisissa rakkautta, joka on ruhtinasten paras henkivartija. Mitäpä teitä haittaa, teidän majesteettinne, joka häikäisette kaikkien kasvot, jos maailmassa on yksi miesraukka enemmän? viaton filosofiraukka, joka tyhjin kukkaroin ja tyhjin vatsoin harhailee puutteen pimeydessä? Olen lisäksi oppinut, teidän majesteettinne. Suuret kuninkaat ovat aina pitäneet kirjallisuuden suojelemista helmenä kruunussaan. Herkules ei halveksinut arvonimeä Musagetes. Mathias Corvinus suosi Jehan de Monroyalia, matematiikan kaunistusta. Mutta oppineen hirttäminen on huonoa kirjallisuuden suojelemista. Mikä häpeätahra Aleksanterin maineelle, jos hän olisi hirttänyt Aristoteleksen! Sellainen vetäisy ei olisi mikään pieni kaunistava ihotäplä hänen maineensa kasvoilla, vaan ilkeä, rumentava mätähaava. Teidän majesteettinne! olen tehnyt sangen hyvän häärunoelman Flanderin prinsessalle ja hänen korkeudelleen dauphinille. Se ei ole minkään kapinoitsijan työtä. Teidän majesteettinne näkee, etten ole mikään tietämätön musteentuhrija, vaan oppinut mies, ja että minulla on paljon luonnollista kaunopuheisuutta. Armahtakaa minut, teidän majesteettinne. Te tekisitte sillä Pyhälle Neitsyelle sangen ritarillisen palveluksen, ja minä vannon teille, että minua kauhistuttaa suunnattomasti ajatus joutua hirteen!
Ja lohduton Gringoire suuteli kuninkaan tohveleita. Willem Rym virkkoi kuiskaten Coppenolelle:
— Hän tekee oikein laahatessaan itseään maassa. Kuninkaat ovat kuin
Jupiter Kreetalla: heillä on korvat vain jaloissa.
Ja välittämättä Jupiterista Kreetalla vastasi sukankutoja jurosti hymyillen ja katsellen Gringoirea: