Mutta hän oli tuomittu alituiseen toivon ja pelon vaihteluun.
— Jos rattaat sen ovat tehneet, virkkoi ensimmäinen jousimies, pitäisi ristikon sakarain olla sisälle päin vääntyneet, kun ne nyt ovat ulospäin.
— He! he! sanoi Tristan sotilaalle, sinullapa on oikea Châtelet'n tutkintotuomarin nenä. Mitä te siihen vastaatte, eukko?
— Jumalani! huudahti erakko äärimmäisen hädän vallassa ja hänen ponnistuksistaan huolimatta kyynelten tukahuttamalla äänellä, vannon teille, korkea-arvoisa herra, että rattaat särkivät tämän ristikon. Kuulittehan, että tuo mies on sen nähnyt. Ja mitä se teidän mustalaistyttöönne kuuluu?
— Hm! murahti Tristan.
— Perhana! sanoi sotilas poliisipäällikön kiitoksen kannustamana, sakarain murto on aivan tuore!
Tristan ravisti päätään.
— Miten kauan sanoitte olevan aikaa tuosta rattaitten iskusta?
— Kuukausi tai ehkä pari viikkoa, korkea-arvoisa herra. En muista oikein.
— Hän sanoi ensin yli vuoden, huomautti sotilas.