— Djali, mustalaistyttö jatkoi, kääntäen taas helistintään, — mitä kello on?
Djali löi sitä seitsemän kertaa. Samassa Pylvästalon kello löi seitsemän. Väkijoukko oli suunniltaan ihmetyksestä.
— Tuo on noituutta, kuului pahaaennustava ääni sanovan väkijoukosta. Sen lausui tuo kaljupäinen mies, joka ei irroittanut katsettaan mustalaistytöstä.
Tämä hätkähti ja kääntyi, mutta suosionosoitukset puhkesivat uudelleen ja tukahduttivat tuon pahansuovan huudahduksen.
Ne haihduttivat sen tyttöön tekemän vaikutuksen niin täydellisesti, että hän jatkoi kysymyksiään vuohelle.
— Djali, miten tekee kaupungin pistooliväen kapteeni, herra Guichard
Grand-Remy, kun hän astelee kynttilänpäiväkulkueessa.
Djali nousi takajaloilleen ja alkoi määkien astella niin juhlallisen vakavana, että koko katsojapiiri remahti raikuvaan nauruun tuosta pistooliväen kapteenin itsekkään hurskauden matkimisesta.
— Djali, tyttö jatkoi tämän kasvavan suosion rohkaisemana, — miten saarnaa kirkollisen tuomioistuimen kuninkaallinen prokuraattori, mestari Jacques Charmolue?
Vuohi istuutui takajaloilleen ja alkoi määkien huitoa etujaloillaan niin omituisella tavalla, että huonoa ranskaa ja latinaa lukuunottamatta liikkeet, asento, äänenpainotus, kaikki muistutti Jacques Charmoluetä.
Joukko osoitti yhä yltyvää suosiota.