Yhdellä hyppäyksellä hän oli papin edessä, katsahti häneen ja vaipui polvilleen.
Pappi kiskasi häneltä tiaaran, taittoi hänen sauvansa ja repi hänen kultapaperilla koristetun viittansa.
Quasimodo oli yhä polvillaan pää painuksissa ja kädet ristissä.
Omituinen keskustelu viittoilun ja liikkeiden avulla sukeutui heidän välilleen, sillä kumpikaan ei puhunut. Pappi seisoi suuttuneena, uhkaavana, käskevänä, Quasimodo oli polvillaan nöyränä, rukoilevana. Ja kuitenkin olisi Quasimodo varmaan voinut musertaa papin vaikka sormellaan.
Ravistettuaan lujasti Quasimodon tavatonta olkapäätä pappi antoi hänelle viimein merkin nousta ja seurata häntä.
Quasimodo nousi.
Mutta nyt, kun ensi hämmästys oli lauennut, tahtoi narrien kulkue puolustaa näin äkkiä valta-istuimelta syöstyä paaviaan. Mustalaiset, argotlaiset ja oikeuskirjurit keräytyivät huutaen ja meluten papin ympärille.
Quasimodo asettui hänen eteensä, jännitti lihaksensa, puristi suuret kouransa nyrkkiin ja näytti hyökkääjille hampaitaan ärsytetyn tiikerin lailla.
Papilla oli taas entinen synkän vakava ilmeensä. Hän teki
Quasimodolle merkin ja alkoi poistua sanaakaan sanomatta.
Quasimodo kulki hänen edellään ja raivasi hänelle tietä.