— Minä otan hänet, hän sanoi.
Nyt Gringoire uskoi aivan varmasti, että hän aamusta alkaen oli nähnyt unta, ja että tämä oli vain sen jatkoa.
Käänne, vaikka mieluinenkin, oli raju.
Silmukka avattiin ja runoilijan annettiin astua tuolilta. Hänen täytyi istuutua, niin valtavasti mielenliikutukset olivat häneen vaikuttaneet.
Egyptin herttua toi nyt saviruukun ja antoi sen sanaakaan sanomatta mustalaistytölle. Hän antoi sen vuorostaan Gringoirelle sanoen:
— Heitä se maahan. Ruukku särkyi neljään osaan.
— Veljeni, sanoi nyt Egyptin herttua ja asetti kätensä heidän otsalleen, hän on sinun vaimosi; sisar, hän on miehesi, neljä vuotta. Menkää!
VII. Hääyö
Jonkin hetken kuluttua runoilijamme istui pienessä, holvatussa, huolellisesti lukitussa ja lämpimässä huoneessa pöydän ääressä, joka ei näyttänyt muuta pyytävän kuin saada lainaksi yhtä ja toista sen viereen ripustetusta ruokakaapista, toivossa hyvä vuode, ja kahden kesken kauniin tytön kanssa. Seikkailu tapaili sadun rajoja. Hän alkoi todella uskoa olevansa lumottu prinssi ja silmäili aina tuolloin tällöin ympärilleen ikään kuin nähdäkseen, oliko se kahden siivekkään aarnikotkan vetämä tulivaunu vielä jäljellä, joka yksin oli voinut hänet niin äkkiä tuoda kadotuksesta paratiisiin. Aika ajoin hän katseli myös tiukasti reikää takissaan, ettei kadottaisi kokonaan maata jalkojensa alta, vaan pysyisi kiinni todellisuudessa. Hänen mielikuvituksen syvyyksien yllä liitelevä järkensä riippui nyt vain tästä säikeestä.
Tyttö ei näyttänyt lainkaan kiinnittävän häneen huomiota. Hän tuli ja meni, siirsi jotakin tuolia, puhui vuohelleen ja suipisti silloin tällöin suutaan. Viimein hän istuutui pöydän ääreen, ja Gringoire saattoi nyt häiritsemättä tarkastella häntä.